Ennuste: Helle palaa – kesäkuun alku keskimääräistä lämpimämpi

Sää näyttää lämpenevän ensi viikolla paikoin helteille asti. Myös sateita ja ukkosia on tulossa.

Tämän hetken ennusteen mukaan uusi helleaalto on lähestymässä Suomea ensi viikolla kaakosta, kun Suomen itäpuolelle vahvistuu korkeapaine. Alkuviikolla lämpötilat ovat lähes koko maassa 20 asteen tienoilla. Viikon mittaan Suomeen pääsee lämpimämpää ilmaa Lähi-idän suunnalta.

– Viikon puolivälin jälkeen hellettä voi olla taas maan etelä- ja keskiosassa. Lämpimintä näyttäisi olevan idässä, missä 30 astetta voi olla lähellä. Loppuviikolla voi kuitenkin syntyä rankkojakin sadekuuroja ja kovia ukkosia. Pohjoiseen helteet eivät taida yltää, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Sateet ja ukkoset syntyvät idän korkeapaineen ja Länsi-Euroopan päällä olevan matalapaineen rajavyöhykkeellä, missä Suomi on ensi viikolla. Sateessa ollaan noin 20 asteessa, pohjoisessa on viileämpää.

– Sateiden ajoitusta on vielä mahdotonta sanoa. Nyt näyttää siltä, että sateet painottuisivat läntiseen Suomeen, sanoo Aleksi Jokela.

Pitkä ennuste: Kesäkuun alkupuoli lämmin

Kesäkuun pitkän ennusteen mukaan kuukauden alkupuoli olisi keskimääräistä lämpimämpi. Ennusteen on laatinut Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF.

– Myös kesäkuun toinen viikko näyttää keskimääräistä lämpimämmältä maan etelä- ja keskiosassa, maan pohjoisosassa lämpötilat olisivat keskimääräisiä. Juhannusta kohden ennuste näyttää kuitenkin viilenevää. Lämpötilat olisivat tällöin lähellä keskimääräisiä. Ennuste ulottuu kuitenkin niin pitkälle, että se on hyvin epävarma, toteaa Aleksi Jokela ECMWF:n ennusteesta.

Kesäkuun alkupuolen keskimääräiset päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 17-20 asteessa ja pohjoisessa 12-15 asteessa.

Sää on vaihdellut toukokuussa kovasti koleasta kuumaan ja taas viileään. Syynä ovat vaihtelut koillis- ja kaakkoisvirtauksen välillä.

– Sää sahaa nyt siksakkia. Koillisesta Jäämereltä saapuvat meille koleat säät, lämpimin sää tulee puolestaan kaakosta. Näiden kahden virtauksen ero on suuri. Länsi- ja lounaisvirtauksella sää on yleensä tasaisempaa, toteaa Aleksi Jokela.

Tänä viikonloppuna sää on epävakaista, katso ennuste.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso yltä videolta ensi viikon helle-ennuste ja katsaus kesäkuun alkupuolen säähän sekä alta viikonlopun alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.