TV-Opas

Ennuste: Miltä näyttää ensi viikon talvilomasää?

Aurinkoiset pikkupakkaset vaihtuvat tämän viikon loppupuolella pilviseen, lauhaan ja ajoittain sateiseen säähän. Sateet ovat lunta, räntää ja etelässä jopa vettä.

Tänään tiistaina on nautittu laajalti auringosta. Ensi yö on kylmä koko maassa. Keskiviikkona aurinko näyttäytyy etelässä ja idässä.

Ilo auringosta on kuitenkin jäämässä lyhytaikaiseksi, sillä sää muuttuu loppuviikolla harmaaksi. Ennustekartoilla on ajoittaisia sateita ja lauhoja lämpötiloja.

– Sade on etelässä ja lännessä räntää ja lunta, rannikoilla jopa vettä, idässä ja pohjoisessa sateet tulevat lumena. Lämpötilat ovat loppuviikolla etelässä ja lännessä lähellä nollaa, idässä ja pohjoisessa on pikkupakkasta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Keskimääräistä sateisempaa ja lauhempaa

Sunnuntain ja maanantain tienoilla on tulossa laaja matalapaine lumi-, räntä- ja vesisateineen. Tämän jälkeen säätyyppi saattaa muuttua, joskin sään ennustettavuus heikkenee selvästi tässä kohdassa.

Koululaisten talvilomakausi alkamassa

Koululaisten talvilomat pidetään vakiintuneeseen tapaan porrastetusti kolmen viikon jaksolla helmi-maaliskuussa. Etelä-Suomen kouluissa, esimerkiksi Helsingissä ja Turussa, talviloma on viikolla 8 (22.–26.2.2016).

Väli-Suomen kunnissa kuten Tampereella, Vaasassa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kouvolassa vietetään talvilomaa viikolla 9 (29.2.–4.3.).

Itä- ja Pohjois-Suomen kouluissa esimerkiksi Kuopiossa, Joensuussa, Kajaanissa, Oulussa ja Rovaniemellä talviloma on maaliskuussa viikolla 10 (7.–11.3.).

Lähde: Opetushallitus

– Matalapaineen sateet voivat tulla etelässä vetenä. Voi olla, että matalapaineen jälkeen sää kääntyy vähän kylmempään ensi viikolla. Etelässäkin oltaisiin välillä pakkasella ja sateet voisivat olla etelässäkin lumisempia. Sen verran tuulta näyttäisi olevan, että pohjoisessakaan ei olisi kovia pakkasia, kertoo Pekka Pouta tämän hetken ennusteesta.

Maan lounaisosassa ja etelärannikolla on tällä hetkellä lunta vain vähän. Lapissa lunta on paikoin jopa yli metrin verran.

– Idässä ja pohjoisessa ensi viikon sateet pysyvät pääasiassa lumena. Sen sijaan etelässä ja varsinkin etelärannikolla sateiden olomuoto vaihtelee, sanoo Pekka Pouta.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen säätyyppiennusteen mukaan ensi viikko on Suomessa keskimääräistä lauhempi, sateisempi ja pilvisempi. Tilastojen mukaan helmikuun lopun päivän ylimmät lämpötilat ovat etelässä keskimäärin pikkupakkasella, maan keskiosassa viiden pakkasasteen molemmin puolin ja maan pohjoisosassa 7-9 pakkasasteessa.


Katso paikkakuntakohtaiset ennusteet Suomeen ja maailmalle MTV:n sääsivustolta. Sivustolta löytyvät myös Suomen laskettelukeskusten ennusteet. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.