Ennuste: Sää lämpenee vihdoin – ensi viikon lopussa +20 astetta todennäköistä

Ennusteen mukaan sää olisi lämpenemässä ensi viikon loppupuolella.

Sateet ovat vähenemässä nyt viikonloppuna, paikoin tulee sadekuuroja. Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10 asteen molemmin puolin, pohjoisessa viiden asteen molemmin puolin. Yöt ovat vielä kylmiä, paikoin voi olla hallaa tai yöpakkasta.

– Ensi viikolla näyttää lämpenevän hiljalleen. Matalapainetoiminta heikkenee ja Etelä-Euroopasta virtaa meille lämmintä ilmaa. Tämän hetken ennusteen mukaan ainakin 20 astetta olisi mahdollista ensi viikon loppupuolella maan etelä- ja keskiosassa. Pienen pieni mahdollisuus on myös kevään ensimmäiselle helteelle eli yli 25 asteelle, mutta toisaalta matalapaineet ja sateet ovat yhä Suomen länsipuolella Ruotsissa ja Norjassa ja voivat pilata kaiken. Silloin lämpimin ilma jää Venäjän ja Baltian puolelle. Ennuste on vielä hyvin epävarma, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Sadekuurot, aurinko ja pilvinen sää vaihtelevat ensi viikolla. Tiistaiksi maan keskiosaan ennustetaan yhtenäisempiä sateita.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.