Ensi viikon sää: Alkuun aurinkoa, loppuviikolla vesisateet mahdollisia etelässä

Ensi viikon alussa sää on laajalti aurinkoista ja yöt ovat yhä kylmiä. Loppuviikolla etelään voi tulla rankkojakin vesisateita, jotka sulattavat lumia.

Tänä viikonloppuna lumisadealue leviää länteen sunnuntaina. Lounais-Suomeen voi sataa viisikin senttimetriä uutta lunta. Maan etelä- ja itäosassa lumikuuroja tulee vielä maanantainakin.

Ensi viikon alun päivät ovat laajalti aurinkoisia, mutta yöt ovat edelleen kylmiä. Etelässäkin voi olla öisin yli kymmenen astetta pakkasta.

Viikon puolivälissä tuuli alkaa puhaltaa etelästä.

– Päivälämpötilat kohoavat vähitellen maan etelä- ja keskiosassa 5-10 asteeseen. Jossain vaiheessa loppuviikkoa Suomeen näyttää tulevan sadealue. Siinä on hyvät mahdollisuudet kevään ensimmäiseen rankkaan vesisateeseen, sanoo MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Lapissa sateet tulevat todennäköisesti vielä lumena.

MTV3:n sääsivustolta löytyvät muun muassa sadetutka, viikon sää ja paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Katso videolta ennuste ensi viikolle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.