Ensilumi tuli idässä harvinaisen aikaisin – yli kuukauden ”etuajassa”

Tänään tulleet lumisateet ovat harvinaisen aikaisia maan itäosassa.

Räntä- ja lumisateet tekivät maan valkoiseksi tänään paikoin maan itä- ja keskiosassa. Ilmatieteen laitoksen virallisissa lumimittauksissa lunta oli maassa tänä aamuna lähinnä Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi Joensuussa mitattiin lumensyvyydeksi aamulla 9 senttimetriä, Ilomantsissa 7 senttimetriä ja Lieksassa 4 senttimetriä.

– Lunta satoi Pohjois-Karjalassa noin kuukauden keskimääräistä aikaisemmin. Voisi sanoa, että ensilumi tuli siellä harvinaisen aikaisin eli tällainen toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, toteaa meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelusta.

Keskimäärin ensimmäinen ehjä lumipeite tulee Pohjois-Karjalassa vasta lokakuun loppupuoliskolla tai marraskuun alussa. Lumitilanteissa vuosittaiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria.

– Aikainen lumisade johtui pohjoisesta tulleesta syksyn ensimmäisestä kylmänpurkauksesta. Tämän lisäksi etelästä nousi matalapaine, joka kulki itärajaa hipoen niin, että sen sateet jäivät kylmän ilman puolelle ja Suomeen, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Räntä- ja lumisateet jatkuvat maan itä- ja keskiosassa myös keskiviikkona, mutta leviävät voimakkaina aina maan pohjoisosaan asti. Siellä ajokeli voi olla paikoin jopa erittäin huono ja tuuli voimakasta.

Seuraa lumi- ja räntäsateiden etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon. MTV:n sääsivulta löytyvät lisäksi muun muassa kelikamerat sekä tuulitiedot.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.