Ensin Asta-myrsky, sitten tykkylumi ja nyt kovat tuulet – Etelä-Savo taas sähköttä

Luonto kurittaa Etelä-Savon sähkölinjoja kovalla kädellä. Viime kesänä sähköjä katkoi Asta-myrskyn linjoille kaatamat puut, talvella runkoja taivutteli tykkylumi ja nyt riesana on voimakas tuuli.

– Vähän pienemmälläkin voisi selvitä. Ei se luonto meille paljon aikaa anna. Aina se jonkun pienen harjoituksen järjestää, huokaa Suur-Savon Sähkön käyttöpäällikkö Arto Nieminen.

Tuuli voimistui Etelä-Savossa aamuyön tunteina.

– Kahdesta eteenpäin on tuullut kovasti. Saimaalla tuuli puhaltaa jopa 15 metriä sekunnissa. Puuskittainen tuuli on voimakasta ja repivää, Nieminen sanoo.

Kesän myrskyyn ja talven lumikuormiin verrattuina tuhot ovat pieniä. Edelliset luonnonilmiöt vievät sähköt Etelä-Savossa yli 30 000 taloudelta. Tänään sähköttömiä talouksia on pahimmillaan ollut yli 6 000.

– Asta puhalsi kaakosta. Tämä tuuli on päinvastaisesta suunnasta eli luoteesta. Se löytää puita, jotka ovat viottuneet tai muuten huonosti kiinni. Nuokkupuita kaatuu taas, Nieminen selittää sähkövikojen syitä.

Asta-myrskyn jäljiltä vikoja korjattiin Etelä-Savossa kaksi viikkoa. Nyt pitkäaikaisiin sähkökatkoksiin ei tarvitse varautua.

– Jos tuuli tyyntyy, niin kuin on ennustettu, saamme palautettua sähköt asiakkaille tämän vuorokauden aikana, lupaa Suur-Savon Sähkön käyttöpäällikkö Arto Nieminen.

Etelä-Savon lisäksi ongelmia sähkönjakelussa on tänään ollut myös noin neljällä tuhannella Vattenfallin asiakkaalla Keski-Suomessa, Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.