Entinen kansanedustaja Mauno Forsman kuollut

Sosiaalineuvo Mauno Forsman toimi muun muassa toisena valtiovarainministerinä Mauno Koiviston ja Kalevi Sosran hallituksissa.

Entinen sosiaalidemokraattien kansanedustaja, ministeri ja sosiaalineuvos Mauno Forsman on kuollut. Hän kuoli viime yönä kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Forsman oli 77-vuotias.

Forsman toimi ennen poliittista uraansa kansa- ja kansalaiskoulun opettajana. Kansanedustaja hänestä tuli vuonna 1971.

Forsman oli tuolloin puolueensa suosituimpia poliitikkoja Kymen vaalipiirissä. Hän oli toinen valtiovarainministeri sekä Mauno Koiviston että Kalevi Sorsan hallituksissa 1980-luvun alussa.

Forsman ehti luoda näyttävän uran myös kunnallispolitiikassa; hän johti Lappeenrannan kaupunginvaltuustoa vuosina 1970-72.

Raha-automaattiyhdistyksen johtoon Forsman siirtyi vuonna 1982. Forsmanin aikana yhdistyksen organisaatiota uudistettiin ja yhdistys sai uuden pääkonttorin Espoon Keilaniemeen. Forsman jäi eläkkeelle 1989, ja viisi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin sosiaalineuvoksen arvo.

Forsman tunnettiin myös jääpallopiireissä, sillä hän johti lajiliittoa viiden vuoden ajan 1980-luvulla.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.