Entinen ylilääkäri: Tein vuosia töitä krapulassa tai humalassa

Juvan terveyskeskuksen entinen ylilääkäri Matti Rossi teki vuosia töitä krapulassa tai päihtyneenä.

Kun ongelmat olivat pahimmillaan rohkaisuryyppyjä piti hakea kesken työpäivää, vastaanoton lomassa.

– En halunnut, oli pakko, Rossi muistelee.

– Tunsin hirvittävää häpeää ja syyllisyyttä sitä mitä tein. En välttämättä haluaisi katsoa videolta tuon aikaisia vastaanottokäyntejä.

Matti Rossin mukaan päihteiden kanssa ongelmiin ajautuneen lääkärin tekoja ei pitäisi kauhistella, koska siten vain vahvistetaan päihdeongelman kieltämistä.

– Tilanteeseen pitää toki puuttua, mutta ymmärtävässä hengessä. Lääkärit kieltävät ongelmansa viimeiseen saakka, pettymys oman ammatillisen identiteetin rapistumiseen on niin syvä, selittää Rossi.

Johtajalääkärin päihdeongelmasta vaietaan

Lääkäri Matti Rossi on jo eläkkeellä, mutta sijaistaa yhä Juvan terveyskeskuksen ylilääkäriä tarpeen vaatiessa. Hänen mukaansa päihdeongelmaan puuttuminen on erityisen vaikeaa silloin, kun ongelmista kärsivä lääkäri työskentelee johtavassa asemassa.

– Ylilääkärin status pelottaa monia. Tuoksuin itsekin aikoinaan selvästi alkoholilta, mutta vain yksi hoitaja uskalsi koko aikana sanoa jotakin.

Toisaalta Rossi uskoo, ettei päihdeongelmista huomauttaminen olisi välttämättä korjannut hänen tilannettaan millään tavoin.

– Taudista voi parantua vasta, kun pystyy itse kohtaamaan itsensä rehellisesti. Kykenee tunnustamaan tekonsa ja sitoutuu sitä kautta uuden elämän etsimiseen. Avun pyytäminen vaatii äärimmäistä nöyryyttä, se on monen lääkärin heikko kohta.

Matti Rossi muistuttaa, että rehellisyys onnistuu paremmin, mikäli ympärillä on ymmärtäviä ihmisiä.

– Tämä on tauti, josta ei selviä yksin. Oma toipumiseni alkoi siitä, kun kykenin kertomaan toiselle ihmiselle kaiken itsestäni, mitään salaamatta. Silloin tunsin, että kelpasin juuri sellaisena kuin olen: Matti-nimisenä alkoholistina.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.