Entinen ympäristöministeri: Talvivaaran konkurssi olisi konkurssi ympäristölle

Entinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen pitää Talvivaaran kaivoksen konkurssia nykyisellään mahdottomana asiana.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimiva Tiilikainen sanoo, että akuutti tilanne Talvivaaran vuotoalueella on saatu onneksi haltuun. Tiilikainen myös toteaa Huomenta Suomen haastattelussa, että poliittisen kentän täytyisi antaa nyt ympäristöviranomaisille työrauha.

Tiilikaisella on selkeä mielipide siihen, pitäisikö Talvivaara päästää konkurssiin.

– Kyse on siitä, että alueella on käynnissä bioliuotusprosessi. Tehdas ottaa metallit vedestä talteen. Bioliuotusta ei pysty pysäyttämään hetkessä. Eikä metallia olisi konkurssin tullessa kukaan ottamassa talteen.

Metallien liukeneminen jatkuisi asiantuntijoiden mukaan Talvivaaran alueella hallitsemattomasti jopa pari vuotta.

Voimakasta kritiikkiä

Kainuun Ely-keskusta on kritisoitu voimakkaasti Talvivaaran katastrofin hoidosta. Esimerkiksi europarlamentaarikko Satu Hassi sanoo, että pakkokeinoraja Talvivaaran osalta on ylitetty jo ajat sitten.

Tiilikainen oli ympäristöministeri, kun Talvivaaran kaivostoiminta aloitettiin.

– Aluksi oli vain odotus, että alueelle saadaan hyvä ja työllistävä kaivos. Bioliuotusprosessi oli totta kai uutta.

Tiilikainen sanoo, että nyt kun välitön vaara näyttäisi olevan ohi, täytyy miettiä jatkoa. Entisen ministerin mukaan yhtiö on kuitenkin aiheuttanut vahingot, eivät viranomaiset. Yhtiö vastaa myös jälkitöistä.

Talvivaaran aloittamisen jälkeen patoturvallisuus on tiukentunut.

– Kun mietitään uraanilupia ja kaivoksen laajentamista, joudutaan asioita pohtimaan tarkkaan.

"Homma kuntoon"

MTV3 Uutisten toimittaja Keimo Lehtiniemi on seurannut paikanpäällä kainuulaisten tuntoja Talvivaara-asiassa.

– Kainuulaiset ovat erittäin jakautuneita. Mediajulkisuus on tietysti antanut vastustajille tilaa. Lopettamiselle tai konkurssille ei ole kannatusta. Akuutin vaiheen hoitaminen on nyt kaikkien huulilla.

Lehtiniemen mukaan ihmiset toivovat, että asiat saadaan kuntoon ja työt käyntiin.

(MTV3)

Katso Kimmo Tiilikaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 12.11.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.