Epätasa-arvo ongelma etenkin yksityisellä sektorilla

Tasa-arvo-ongelmat ovat naisilla ja miehillä erilaiset. Naisilla ne näkyvät uralla etenemisessä, miehillä taas perheen ja työn yhteensovittamisessa.

Sukupuoli pitää ottaa huomioon kaikessa kehittämistyössä ja toiminnassa, jos halutaan, että henkilöstö voi hyvin ja että henkilöstön kehittäminen hyödyttää työpaikkaa.

Tuoreen Naisten ja miesten tasa-arvo työpaikkojen kehittämistyössä - kokemuksia sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta -julkaisun mukaan naiset kokevat tasa-arvon toteutuvan huonommin kuin miehet.

Naiset arvioivat uralla etenemisen olevan miehiä vaikeampaa ja naiset myös kokevat syrjintää ja häirintää miehiä useammin. Miesten useimmiten kokema tasa-arvo-ongelma on puolestaan työn ja perheen yhteensovittaminen.

Henkilöstön hyvinvoinnin varmistamiseksi sukupuolinäkökulma tulisikin saada työpaikkojen toimintatavaksi, sanoo tutkija Katja Uosukainen Tampereen yliopistosta.

- Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen edellyttää paitsi työpaikalla esiintyvien ongelmien tunnistamista myös yhteistä oppimista. Tasa-arvotyö työpaikalla ei voi olla yhden ihmisen varassa, vaan onnistumiseen tarvitaan eri henkilöstöryhmien mukana olemista.

Julkisen ja yksityisen sektorin välillä eroja

Tasa-arvokokemukset vaihtelevat työnantajasektoreittain. Yksityisen sektorin naisista puolet on sitä mieltä, että tasa-arvo ei toteudu, kun julkisella sektorilla näin ajattelee 15 prosenttia naisista. Miehistä tätä mieltä on yksityisellä sektorilla 13 prosenttia ja julkisella sektorilla 8 prosenttia.

Syitä eroille on haettu erilaisista työkulttuureista ja toimintatavoista. Julkisella sektorilla työt, etenemismahdollisuudet ja tavat toimia ovat säännellympiä kuin yksityisellä sektorilla. Yksityisellä sektorilla kilpailu on usein kovempaa, mikä heijastuu toimintatapoihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.