Erikoinen perunalöytö Hämeenlinnassa – ankkako se on?

Hämeenlinnassa tehtiin erikoinen löytö, kun pariskunta huomasi perunamuusia tehdessään yhden perunan muodon poikkeavan tavanomaisesta.

Hämeenlinnalaiset Anneli ja Olli Aaltonen ovat käyneet jo vuosien ajan tutun maanviljelijän tilalla kylvämässä perunaa keväisin ja syksyisin nostamassa niitä ylös. Samalla pariskunta saa itselleenkin perunat seuraavaksi vuodeksi.

– Isäntä lähti perunoita hakemaan kellarista muusia varten. Perunoita kuoriessa huomasimme tämän ihmeellisen luonnonoikun, Anneli kertoo.

– Se on kyllä herättänyt hyvällä tavalla huumoria. Sille on kuin häntä kasvanut peffaposkien väliin, nokka on itänyt ja silmätkin ovat paikallaan. Tämä on todella hauska juttu.

Ankkaperuna ei pataan päätynyt, vaan Anneli kertoo sitä pidettävän tallessa niin kauan kun se säilyy hyvänä.

– Tällä saa ihmiset hyvälle tuulelle, kun sen näyttää. Aina välillä vähän silittelemme sitä, Anneli naureskelee.

Hän kertoo ankan olevan ensimmäinen erikoinen vastaan tullut peruna, mutta hauskan muotoisia porkkanoita hän on sen sijaan nähnyt aiemminkin.

– On ollut kaksihaaraisia porkkanoita, joilla on jalat oikein kierteellä ja ristissä. Mutta ei mitään näin hauskaa ole ennen tullut vastaan.

Erikoisesta perunalöydöstä kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.