Erkki Tuomioja vastaa Rusin syytöksiin: Roskaa!

Erkki Tuomioja kiistää tyystin Rusin syytösten todenperäisyyden tänään antamassaan lausunnossa.

Alpo Rusi väittää tänään julkaistussa kirjassaan käyneensä Erkki Tuomiojan kanssa keskustelun, jossa Tuomioja olisi ilmaissut tukensa Jugoslaviaa diktaattorina hallinneelle Miloševicille.

– Tämä on aivan totaalista valhetta ja roskaa. En usko että meillä olisi ollut koskaan mitään sellaista kahdenkeskistä tai muuta tapaamista, jossa minulle olisi esitetty mitään tällaista, Tuomioja vastaa syytöksiin.

Rusi kertoi kirjassaan välittäneensä Jugoslavian opposition poliitikkojen vetoomuksen, jossa he pyysivät apua ja ilmaisivat pelkonsa. He olivat saaneet tiedon, että Miloševicin hallinto alkaisi teloittaa johtavia oppositiopoliitikkoja.

– Minulla ei koskaan olisi ollut liioin mitään syytä ottaa tällaista kantaa ihmisoikeusloukkauksiin yleensä tai Milosevicin hyväksi erikseen, Tuomioja sanoo.

Tuomioja kertoo myös tarkistaneensa päiväkirjastaan kyseisen päivän ohjelman. Hän toteaa, että hänellä oli tuona aamupäivänä ulkoministeriössä täysi ohjelma ja hän matkusti sen jälkeen iltapäivällä suoraan Kööpenhaminaan pohjoismaiden ulkoministerikokoukseen.

– Mitään merkintää Rusista ei ole, eikä tällainen tapaaminen olisi edes mahtunut päivän ohjelmaan.

Tuomioja vaatii lausunnossaan, että Rusi peruu perättömät puheensa.

 

 

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.