Erlund eroaa RKP:n eduskuntaryhmästä

Kansanedustaja Rainer Erlund eroaa ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmästä.

Erlund ilmoitti tänään jättävänsä ryhmän ja jatkavansa edustajantyötä omana ryhmänään. Erlund sai kesäkuun lopulla syytteen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja kotirauhan rikkomisesta. Jutun haastehakemus on toimitettu Raaseporin käräjäoikeuteen, jossa juttua todennäköisesti käsitellään alkusyksystä.

Erlund sanoo eronneensa ryhmästä puoluejohdon ja eduskuntaryhmän kehotettua alkukesällä häntä tekemään poliittiset johtopäätökset syytteen johdosta. Erlund ilmoitti erostaan RKP:n johdolle tänään. Erlund sanoo STT:lle toimittamassaan tiedotteessa pyrkivänsä mahdollisimman hyvin ajamaan niiden ryhmien etuja, joita hän vaalikampanjassaan lupasi edistää.

-Tässä työssä olen avoin yhteistyölle kaikkiin suuntiin. Nyt saan entistä paremmat mahdollisuudet toimia valitsijoitteni toiveiden mukaan ja voin menetellä itsenäisemmin esimerkiksi äänestyksissä, Erlund sanoo.

Syyte voi johtaa pitkään vankeusrangaistukseen

Erlundia epäillään alaikäisen hankolaistytön häirinnästä puhelimitse. Erlundin puheluista tehtiin ilmoitus poliisille ja Erlund on myöntänyt soittaneensa tytölle. Myöhemmin selvisi, että Erlund oli vuonna 1983 tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen yrityksestä lapsenryöstöön. Hän oli yrittänyt viedä 14-vuotiaan tammisaarelaistytön hotellihuoneeseen Helsinkiin valokuvattavaksi.

Ensimmäistä kauttaan istuva Erlund, 59, valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on säädetty rangaistukseksi enintään neljä vuotta vankeutta. Kun on kysymyksessä yritys, maksimirangaistus on kolme vuotta vankeutta. Kotirauhan häirinnästä voi saada sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Erlund ilmoitti toukokuussa luopuvansa edustajantehtävästään mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi.

Erlund paheksuu puoluejohdon kiirettä

Erlund sanoo ymmärtävänsä hyvin rkp:n ryhmän vaatimukset vetää poliittiset johtopäätökset tapahtuneesta, mutta paheksuu vaatimusten esittämistä ajankohtana, jolloin hän juuri oli psykiatrisessa hoidossa, ja poliisikuulustelut olivat vielä kesken.

Elokuun loppuun saakka sairaslomalla oleva Erlund sanoo olleensa Lapinlahden sairaalassa masennuksen vuoksi tuolloin vajaan kuuden viikon ajan. Hän ihmettelee myös kahdesta puhelinsoitosta syntyneen kohun julkisuudessa saamaa suurta huomiota. Erlund sanoo saaneensa kannattajiltaan satoja tervehdyksiä, joissa toivotaan hänen jatkavan työtään kansanedustajana.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.