Esitys: Ensi talvena saa kaataa 39 sutta – "metsästys lieventää asenteita"

Maa-ja metsätalousministeriö vastaa maakuntien asukkaiden pyyntöön jatkaa susien luvallista metsästystä ensi talvenakin.

– Maakunnista tulee vahvaa viestiä siitä, että suden luvallista metsästystä pitää jatkaa. Ensimmäisenä kokeiluvuonna metsästyskiintiö oli 29 sutta, joista lopulta kaadettiin 17 yksilöä. Metsästyksestä huolimatta susilaumojen määrä on säilynyt ennallaan, arvioi tilannetta ylitarkastaja Jussi Laanikari Maa-ja metsätalousministeriöstä.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että tulevana talvena saisi kaataa enintään 39 sutta laumoista, jotka on todettu vakiintuneiksi

Sudet pitää metsästää 15. tammikuuta ja 15. helmikuuta välisenä aikana. Metsästyskiintiö on osa suden kannanhoidollisen metsästyksen toista kokeiluvuotta.

Tämän lisäksi susia saa kaataa Suomen Riistakeskuksen myöntämillä vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla tai poliisin määräyksillä.

Taloudelliset ja sosiaaliset syyt

Ministeriön mukaan susien poistoista huolimatta viimeisen viiden vuoden aikana sudet ovat aiheuttaneet noin kuuden miljoonan euron laskun veronmaksajille.

Susikannan muutos

Tilanne elää koko ajan susilaumoja on nyt 24-43 ja susia reilut 200.

Susikannan ydinalueet ovat Pohjois-Karjalan ja Kainuun sekä Suomen selkää pitkin etelään. Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmalla on oma tihentymänsä.

Kahdeksan susilauman kohdalla tehdään parhaillaan dna-näytekeräystä tutkimuksia varten. Ulostenäytteistä saadaan tietoa yksilöiden määrästä ja kuinka laajalla alueella lauma liikkuu. Tieto on avoimesti nähtävissä niiden valmistuttua joulukuussa.

Lähde: Luonnonvarakeskus

– Vanha susien hoitosuunnitelma lähti puhtaasti ekologisista seikoista, mutta uudessa suunnitelmassa huomioidaan myös taloudelliset ja sosiaaliset seikat eli paikallinen ihminen, joka asuu suden reviirillä.

– Laillisella metsästyksellä pyritään luomaan susikannalle tiettyä arkuutta ihmisiä kohtaan. Metsästyksestä huolimatta susilaumojen määrä on säilynyt ennallaan tai ollut yhä hienoisessa kasvussa, kuvailee tilannetta Laanikari.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on noin 22-43 susilaumaa. Laumojen määrän vaihteluväli on suuri, koska sulan maan aikana havaintoja kertyy vähän, mikä hankaloittaa arvioimista ja varmistamista.

Metsästys on asennekasvatusta

Laanikarin mielestä susien luvallinen metsästys lieventää paikallisten asenteita ja parantaa sietokykyä susialueilla.

– Paikalliset asukkaat ovat myös hakeneet kaatolupia. Mitään susilaumaa ei ole tarkoitus hävittää vaan metsästystä kohdennetaan myöntämällä korkeintaan pari lupaa jokaiseen elinvoimaiseen laumaan. Lailliset luvat vähentävät aivan varmasti laitonta suden metsästystä, uskoo Laanikari.

Ministeriön ohjeiden mukaan pyynnissä tulee välttää alfayksilön tappamista ja sitä suositellaan kohdistettavaksi nuoreen, haittaa tuottavaan yksilöön.

Lopullinen päätös susien metsästyskiintiöstä tehdään, kun tarkempi arvio susien määrästä on selvillä. Asetusluonnos lähtee tänään lausuntokierrokselle.  

Luontoliitto: Susimetsästys keskeytettävä

Luontoliiton susiryhmän hallituksen jäsenen Ake Halttusen mukaan susimetsästys pitäisi keskeyttää ja arvioida susien hoitosuunnitelma uudelleen.

– Nyt me nähtiin viime vuonna, että susikanta pysähtyi ja petovahingot lisääntyi kannanhoidollisen metsästyksen kautta. En usko, että Riistakeskus tulee myöntämään noin paljon lupia nitä ministeriö on esittänyt. Metsästys pitäisi keskeyttää, sillä se on epäonnistunut ja miettiä, mitä tässä kannattaisi oikeasti tehdä.

– Nyt tässä on absuriditilanne, että tiukalla susien suojelulla saatiin susikanta kasvamaan siten, että kannanhoidollinen metsästys voitiin aloittaa ja metsästys on pysäyttänyt susikannan kehityksen.

Liikkeellä paljon väärää tietoa

Halttusen mukaan nyt pitäisi jakaa oikeaa tietoa susien käyttäymisestä paikallisille asukkaille ja tehdä töitä petovahinkojen estämiseksi.

– Esimerkiksi se luulo, että susien määrä kasvaa alueella loputtomasti, on väärä. Yhteen laumaan kuuluu kymmenkunta sutta ja uudet pennut lähtevät muualla etsimään omaa reviiriään, valaisee Halttunen.

– Yksi syy susien tuloon pihoille on myös lähellä asutusta tapahtuvat riistaruokinta, joka houkuttelee susia ihmisten kotien lähelle, valaisee Halttunen.

Halttunen toteaa lopuksi, että hän on ollut kiinnostunut susista kymmenkunta vuotta, mutta on vain kerran onnistunut näkemään suden.

– Susia on oikeasti vaan tosi vähän Suomessa. Loppujen lopuksi susi on vaan fiksu koira, toteaa Halttunen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.