Esitys poliittisista valtiosihteereistä nurin

Ministeriöissä ei nähdä poliittisia valtiosihteereitä uudellakaan hallituskaudella.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat päättäneet, ettei ministereitä avustamaan tule poliittisia valtiosihteereitä.

Ministereitä avustamaan ei tule poliittisia valtiosihteereitä. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat tänään, että valtiosihteereitä koskeva pykälä poistetaan uudesta valtioneuvostolaista, jota eduskunta käsittelee parhaillaan.

Ehdotus sai alun alkaenkin hyvin ristiriitaisen vastaanoton eduskunnassa. Myös hallitus oli erimielinen poliittisten valtiosihteereiden tarpeellisuudesta ja joutui äänestämään asiasta. Vastaan olivat kokoomuksen Sauli Niinistö ja Kimmo Sasi sekä vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes.

Lainmuutoksen tarkoituksena oli avata mahdollisuus poliittisille valtiosihteereille. Hallitusneuvotteluissa olisi aina sovittu, ketkä ministerit saavat avukseen uuden korkean tason poliittisen virkamiehen. Poliittiset valtiosihteerit olisivat voineet toimia ministerin sijaisena valmistelutehtävissä ja myös EU:n ministerineuvostossa.

Poliittisten valtiosihteereiden tarpeellisuutta oli perusteltu sillä, että ministereiden työmäärä on kasvanut ja päätöksenteko sekä asioiden valmistelu käyneet vaativimmiksi muun muassa EU-jäsenyyden myötä. Arvostelijat epäilivät, että uusi korkean tason poliittinen virkamies kansliapäällikön rinnalla hämärtäisi vastuun rajoja ja vähentäisi kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään.

Eduskunnassa oli jo ehtinyt syntyä yksi kannanotto poliittisista valtiosihteereistä. Hallintovaliokunta epäili lausunnossaan, että uusien poliittisten virkamiesten ja kansliapäälliköiden toimivaltasuhteissa voi syntyä käytännössä ongelmia. Valiokunta oli myös sitä mieltä, ettei poliittinen valtiosihteeri voi korvata ministeriä EU:n neuvoston kokouksissa.

Täysistuntokäsittelyyn tulevan mietinnön valtioneuvostolaista laatii perustuslakivaliokunta.

(MTV3-STT)

12:53

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.