Espoolaisilta ei Helsinki-liitokselle

Eniten kannatusta sai Espoon ja Kauniaisten liitos.

Efekon alkusyksystä tekemässä kyselyssä kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi vastustavansa Espoon liittymistä toiseen kuntaan. Eniten kannatusta sai Espoon ja Kauniaisten liitos.

Miehet ja vanhemmat vastaajat suhtautuivat kuntaliitokseen myönteisemmin kuin naiset ja keski-ikäisiä nuoremmat.

Espoo halusi tietoa myös kuntalaisten tyytyväisyydestä palveluihin. Tyytyväisyys onkin lisääntynyt. Eniten on lisääntynyt espoolaisten tyytyväisyys katujen ja teiden hoitoon, kulttuuripalveluihin ja talousasioiden hoitoon. Aiempaa tyytymättömämpiä espoolaiset ovat melun torjuntaan, autoilijoiden liikenneoloihin ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksiin.

Parhaimmat arvosanat antoivat kaupungilleen alle 29-vuotiaat ja huonoimmat 40-64-vuotiaat.

Kuntapalvelujen laatu -kysely lähetettiin 2000:lle satunnaisesti valitulle 18-70-vuotiaalle espoolaiselle. Vastausprosentti oli 44,6.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.