ESS: Työmatkakulujen vähennykset ehkä vastedes vain matkan mukaan

Työmatkakulut saatetaan tulevaisuudessa vähentää verotuksessa vain kodin ja työpaikan välisen matkan perusteella, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. 

Lehden mukaan kolmessa ministeriössä ja Suomen ympäristökeskuksessa aletaan pohtia mallia, jossa verovähennykset määriteltäisiin pelkkien kilometrien mukaan. 

Nykyisin matkoihin käytettävä kulkuneuvo vaikuttaa vähennysten määrään, mikä aiheuttaa tulkintaongelmia.  

Selvityksen pohjana on Tanskan malli. Siellä matkalaisen saama verohyöty on karkeasti kolmannes vähennyksen suuruudesta. 

Valtiovarainministeriön henkilöveroyksikön päällikkö Panu Pykönen sanoo lehdelle, että eri vaihtoehtoja käydään läpi eikä valmista mallia vielä ole.  

– Toki, jos omaa autoa ja julkista liikennettä käyttävien korvaustasosta tulisi yhtä suuri, voisi julkisen liikenteen käyttäjiä pitää voittajina. 

Selvityksen tulokset valmistuvat ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.