Estonian Air aloittaa suorat lennot Tallinnaan neljältä kentältä

Estonian Air aloittaa kuun vaihteessa suorat lennot Tallinnaan neljältä suomalaiskentältä. Yhtiö lentää jatkossa Tallinnaan Helsingistä, Jyväskylästä, Joensuusta ja Kajaanista.

Estonian Airin kone laskeutui tänään ensimmäistä kertaa Jyväskylään. Paluulennolle Tallinnaan oli lähdössä lähes täysi kone, ja yhtiö onkin tyytyväinen kysyntään.

– Lentoihin on ollut hyvinkin kova kiinnostus, ja näiden maakuntakenttien osalta varauksia on useita tuhansia. Toki Helsinki on pääkaupunkina ihan omaa luokkaansa, Estonian Airin toimitusjohtaja Tero Taskila kertoo.

Kolmen maakuntakentän lentoja tuetaan yhteensä 450 000 euron markkinointisopimuksilla. Rahoilla on tarkoitus tehdä tunnetuksi Joensuun, Jyväskylän ja Kajaanin seutua Baltiassa ja Venäjällä.

– Tätä kokeillaan vuoden ajan, ja toivottavasti saadaan tänne uusia matkustajia sekä avattua liikematkustajille uusia mahdollisuuksia tätä kautta, toimitusjohtaja Ari Hiltunen Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykesistä sanoo.

Laskevien matkustajamäärien kanssa kamppaileville maakuntakentille uusi kansainvälinen reitti tuo toivoa.

– Tallinnasta on esimerkiksi hyvät yhteydet Pietariin ja Moskovaan. Jos vaikka venäläiset turistit löytäisivät Keski-Suomen ja täyttäisivät nämä koneet, siitähän se lähtisi tämä kasvu, lentoaseman päällikkö Esa Kainulainen Finavia Jyväskylästä toivoo.

(MTV3)

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu Jyväskylästä (Seitsemän uutiset 25.3.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.