Etelän hyvä talvi ja taantuma verottavat Lapin-lomailua

Hyvä lumitilanne etelässä ja toisaalta maailmanlaajuinen taantuma näyttävät vähentäneen jonkin verran pohjoisen lomakeskusten kysyntää.

Esimerkiksi Levillä ja Pyhätunturilla ollaan majoitusmyynnissä hieman viime vuotta jäljessä.

- Varmasti etelän kelit vaikuttavat hieman hiihtolomien myyntiin, ja toisaalta taloudellinen tilanne siihen, että jäädään tänä vuonna lähemmäs kotia hiihtämään, kertoo toimitusjohtaja Jussi Töyrylä Levin matkailusta.

Sen sijaan peruutuksia etelän talvikelit eivät ole ainakaan Levillä lisänneet.

Hotelli Pyhätunturin toimitusjohtaja Johanna Erkkilä ottaa hieman varovaisemman kannan.

- On hyvin vaikea erotella, johtuuko varausten lievä väheneminen taantumasta vai siitä, että myös Etelä-Suomessa on nyt hyvät hiihtokelit.

Erkkilä kertoo, että Pyhällä varauduttiin jo syksyllä siihen, että kevät möisi viime vuotta huonommin. Peruutuksia sää ei ole kuitenkaan Pyhälle aiheuttanut.

- Kukaan ei ainakaan ole sanonut, että peruutuksen syy olisi etelän hiihtokeleissä.

Kuusamossa sijaitsevassa Rukan matkailukeskuksessa ollaan niin ikään majoitusmyynnissä hieman viime vuotta jäljessä. Sen sijaan loppukevät ja etenkin huhtikuu on myynyt hyvin.

- Ihmiset ennakoivat sitä, että hiihtokelit ovat silloin jo etelässä ohi, Rukakeskuksen toimitusjohtaja Matti Parviainen kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.