Etelässä rikottiin taas helleraja

Esimerkiksi Jyväskylässä on ollut tänään vain 11 astetta. Samaan aikaan Helsingissä hikoiltiin hiekkarannalla.

Eteläisessä Suomessa tänään rikottu jälleen helleraja. Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin iltapäivällä 28,1 astetta.

Helleraja kulki tänään Hämeenlinnasta etelään, ja muualla Suomessa on ollut viileämpää. Esimerkiksi Jyväskylässä mittarissa oli 11 astetta ja Tampereella 15.

Kesän helleraja rikottiin Etelä-Suomessa ensimmäisen kerran eilen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.