Etelässä sää harmaa ja lämmin – pohjoisessa pyryttää

Sää on muuttunut täysin elilisestä. Pohjoisessa pyryttää tänään lunta ja etelässä sää on harmaata ja selvästi eilistä lämpimämpää.

– Etelä- ja Keski-Suomessa tihuuttelee päivän mittaan paikoin vettä, eikä tilanne juurikaan muutu, vaan sää jatkuu harmaana iltaan asti. Maan eteläosassa lämpötilat nousevat kirkkaasti viiden asteen yläpuolelle. Sää on pilvinen ja etelässä tuulee jonkun verran, MTV3:n meteorologi Miina Manninen kertoo.

Mannisen mukaan pohjoisessa ja aivan itärajalla lämpötilat ovat pakkasen puolella.

– Pohjoisessa ajokeli muuttuu huonoksi, kun sinne saapuu Lapin länsipuolelta lumipyryalue, joka iltaa myöten muuttuu rännäksi. Ajokeli voi olla paikka paikoin erittäin huono, Manninen kuvaa.

Iltaa kohden sateet väistyvät Suomen itäpuolelle. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä seuraava sadealue saapuu Etelä-Suomeen. Torstaiaamuna maan etelä- ja keskiosissa sataa vettä.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.