Etniset vähemmistöt yhä mediapimennossa

Etniset vähemmistöt saavat edelleen vain vähän julkisuutta tiedotusvälineissä. Mikäli vähemmistöistä puhutaan, niitä käsitellään yleensä viranomaisten kautta.

Maahanmuuttajat nousevat julkisuuteen lähinnä ongelmien vuoksi

Tutkija Sari Pietikäisen väitöstutkimuksen mukaan etnisten vähemmistöjen kohdalla puhutaan yleisimmin maahanmuuttajien määrästä ja ulkomaalaisväestön kasvusta. Lisäksi ongelmat, kuten rikokset, rasismi ja syrjintä saivat suuremman osan julkisuudesta kuin tavallinen elämä. Pietikäisen väitöskirja tarkastetaan tänään Jyväskylän yliopistossa.

Pietikäinen tutki Helsingin Sanomien vähemmistöjä käsitteleviä uutisia ja pääkirjoituksia vuosina 1985-1993, yhteensä yli tuhatta juttua. Hän huomasi, että työllistymisestä, asumisesta, oikeuksista ja viranomaisten toimien arvioinnista puhuttiin vähän. Keskittyminen muutoksiin, määriin ja ongelmiin luo kuvaa etnisistä vähemmistöistä ongelmien ja muutoksen tuojina, Pietikäinen summasi.

Oma ääni ei kuulu

Myös pakolaisten käännyttäminen saa usein julkisuutta

Tutkimuksesta käy ilmi, että vähemmistön edustajia lainattiin ja ylipäätään mainittiin uutisissa huomattavasti harvemmin kuin enemmistön jäseniä. -Keskustelu virittyy erilaisten viranomaisten ja poliittisen järjestelmän edustajien välille. Erityisesti hallitus, eduskunta, poliisi ja suomalaiset kansalaisina saivat jutuissa palstatilaa. Yksittäisiä etnisiä ryhmiä nostettiin harvemmin esiin, vaan juttujen aiheina olivat yksilöimättömät pakolaiset tai ulkomaalaiset yleensä, Pietikäinen havainnoi.

Hän löysi kuitenkin myös uutisia esimerkiksi saamelaisten aktiivisesta poliittisesta toiminnasta oikeuksiensa puolesta, somalien suomen kielen opiskelusta tai romanien kokemasta syrjinnästä. -Journalismin potentiaali on monimuotoisuudessa. Uutisrutiinien lukkiuttavaa vaikutusta on hyvä pohtia ja kehittää uusia tapoja uutisoida ryhmiä, jotka ovat huonossa asemassa tuomaan itseään julkisuuteen, suosittelee Pietikäinen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.