Etujärjestöiltä keppiä ja kermakakkua budjetille

Budjettiesitys kirvoitti etujärjestöiltä tuoreeltaan sekä kehuja että kritiikkiä.

Viestinnän Keskusliitto oli äärimmäisen pettynyt päätökseen lehtitilausten arvonlisäveron korottamisesta yhdeksään prosenttiin. Liitto arvioi päätöksen vievän työpaikkoja ja pienentävän kokonaisverokertymää jopa 30 miljoonaa euroa.

Kuntaliitto piti valitettavana sitä, että hallitus hyväksyi jo ensi vuodeksi kuntien valtionosuuksiin yli 630 miljoonan euron leikkaukset. Liiton mukaan budjettiesitys lisää kuntien vastuuta ja tehtäviä, mikä tuo kunnille merkittäviä vaikeuksia talouden ja palvelujen hoitamisessa.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n mukaan valtionosuuksien leikkaukset vaikeuttavat kansalaisten hyvinvointipalvelujen järjestämistä eri puolilla Suomea. Järjestö oli kuitenkin tyytyväinen, ettei hallitus päättänyt lisäleikkauksista aiemmin sovittujen lisäksi.

SAK piti työllisyysrahojen leikkaamista 50 miljoonalla eurolla epäilyttävänä.

- Mielestämme työllisyysrahat olisi ollut syytä pitää entisellä tasolla, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoi.

Teknologiateollisuuden mielestä hallitus unohti budjettiesityksessä kilpailukyvyn ja työllisyyden. Järjestö oli pettynyt siihen, että hallitus on kohdentamassa tuntuvat menoleikkaukset koulutukseen, osaamiseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan.

(MTV3-STT)

Katso Markus Pirttijoen juttu (Kymmenen uutiset 14.9.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.