EU-komissio aikoo esittää 120 000 pakolaisen siirtoa – näin kommentoi Sipilä

EU-lähteen mukaan EU-komissio aikoo esittää 120 000 pakolaisen siirtämistä Kreikasta, Italiasta ja Unkarista muualle Eurooppaan, kertoo EU-lähde.

Määrä lisättäisiin komission aiemmin esittämään lukemaan.

Komissio on jo esittänyt 40 000 turvapaikanhakijan sijoittamista uudelleen. EU-maat eivät ole päässeet kunnolla sopuun siitä, millä tavalla hakijat jaettaisiin.

Pääministeri Juha Sipilä haluaa katsoa, millainen ehdotus asiasta tulee ennen kuin toimia aletaan harkita.

– Ongelma pahenee koko ajan ja ratkaisuja tähän täytyy löytyä. Suomi, kuten monet eurooppalaiset maat, on suhtautunut tähän pakolliseen taakanjakoon penseästi, mutta kyllähän viimeksikin ratkaisu löytyi vapaaehtoiselta pohjalta, Sipilä totesi MTV Uutisille.

"Tämä tulee olemaan varmasti huippukokousten kestoaihe tänä syksynä."

– Määrät ovat isoja. Saksaan on tiettävästi hakeutumassa 800 000 pakolaista tänä vuonna ja Ruotsiin 80 000. Meidänkin turvapaikanhakijamäärämme ilmeisesti viisinkertaistuu viime vuodesta. Tämä tulee olemaan varmasti huippukokousten kestoaihe tänä syksynä. 

Sipilän mukaan Suomeen ei olla vielä oltu virallisesti yhteydessä asian tiimoilta.

Kuinka hankala tilanne on Suomelle, hallituspuolue perussuomalaiset hallituksessa ainakin vastustavat ajatusta?

– Monet maat lähtevät siitä, että taakanjako ja ylipäänsä solidaarisuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Mutta kyllä tähän ongelmaan pitää ratkaisuja löytää, ja mekin osaltamme niitä etsimme, Sipilä vakuuttaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.