EU linjaa epäsuotuisien alueiden kriteereitä

EU-komissio haluaa rajata epäsuotuisien alueiden tuen vain niille alueille, jotka kärsivät luonnonhaitoista. Tähän asti tuen perusteisiin on kuulunut myös sekalainen joukko sosioekonomisia kriteereitä.

Komissio esittelee tänään näkemyksensä siitä, miten järjestelmää pitäisi uudistaa. Se esittää kahdeksan kriteeriä, joiden mukaan alue voidaan määritellä epäsuotuisaksi.

Yksi kriteereistä sopii Suomelle: Siinä otetaan huomioon kasvukauden pituus yhdistettynä niin sanottuun tehoisaan lämpötilasummaan. Suomi on aina tuonut esille maamme lyhyttä kasvukautta, ja Suomen mielestä tällä kriteerillä voidaan osoittaa, että koko maa on maatalouden kannalta epäsuotuisaa aluetta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.