EU-maille tulossa velvoite merensuojeluun

EU:n meriympäristöä koskeva direktiivi pyrkii saamaan Euroopan merialueet hyvään tilaan 14 vuoden kuluessa. Asiantuntijoiden mukaan Itämeren kuormitus on vähentynyt, mutta meren tila ei ole parantunut odotetusti.

Suomi pyrkii ympäristöministeriön mukaan saamaan poliittisen sovun aikaan Euroopan merensuojelun pelisäännöistä ja tavoitteista vielä ennen EU-puheenjohtajakauden loppua.

EU:n meriympäristödirektiivin tavoitteena on saada Itämeri ja muut Euroopan merialueet hyvään tilaan vuoteen 2021 mennessä. Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam arvioi, että aikataulu on haasteellinen, mutta ei mahdoton.

Uusi meriympäristöä koskeva strategia ja siihen liittyvä direktiiviehdotus ovat esillä joulukuussa EU:n ympäristöministerien kokouksessa.

Ympäristöjärjestö Greenpeace pitää meristrategiaa ja -direktiiviä hyvinä työkaluina, mutta järjestö arvostelee Suomen varovaista linjaa mertensuojelualueiden perustamisessa. Järjestö haluaisi direktiiviin lisäyksen mertensuojelualueiden perustamisesta vuoteen 2012 mennessä.

Suomi ei hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laineen mukaan vastusta suojelualueiden perustamista, mutta Suomen kannan mukaan niitä voidaan perustaa muiden direktiivien ja sopimusten perusteella.

Puolan maatalouden päästöt huolettavat

Helsingissä alkoi tänään kolmipäiväinen Itämeri-kokous, jossa noin 350 osanottajaa etsii keinoja Itämeren tilan parantamiseksi. Itämereen kohdistuva kuormitus on alentunut, mutta meren tila ei ole Suomen ympäristökeskuksen mukaan parantunut odotetusti.

Itämeri reagoi ympäristötoimiin viiveellä, ja palautuminen vuosikymmeniä jatkuneen voimakkaan kuormituksen seurauksena voi olla hyvin hidasta. EU:ssa pelätään, että Puolan maatalouden tehostuminen lisää ravinnepäästöjä Itämereen. Myös Itämeri-tutkijat ovat huolissaan Puolan ja muiden uusien jäsenmaiden kasvavan maatalouden lisääntyvistä ravinnepäästöistä.

Limnologi Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta kertoi, että jo nyt on nähtävillä, että kuormitus Puolasta ja Baltian maista alkaa kasvaa.

Itämeren suojelussa on tapahtunut myös myönteistä kehitystä. Knuuttila kiitteli Pietarin uuden jätevedenpuhdistamon perustamista edistysaskeleeksi Itämeren suojelussa. Suomenkin tukema puhdistamo valmistui vuosi sitten.

Yhdyskuntajätevesien puhdistaminen uusissa EU-jäsenmaissa olisi Knuuttilan mukaan helppo ja halpa tapa parantaa Itämeren tilaa. Rehevöittävät päästöt alenisivat oleellisesti, jos jätevesien käsittely Puolassa ja Baltian maissa saataisiin samalle tasolle kuin Suomessa. Tämä puolestaan vähentäisi näkyvän sinilevän esiintymistä Itämerellä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.