EU moittii Suomen autoverotusta

EU-komissio vaatii yllättäen Suomea muuttamaan autoverotusta. Komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Käytännössä komissio puuttuu autoverosta perittävään arvonlisäveroon.

Suomen uutuuttaan kiiltelevä autoverojärjestelmä on päätynyt heti EU:n naarmutettavaksi.

Brysselin komissio tuomitsee autoverosta kerättävän arvonlisäveron eli niin sanotun elv-veron EU-lain vastaiseksi. Ulkoministeriölle lähetetty kirje saapui Suomeen juuri joulun alla.

Kirje vastaa komission rangaistusportaikon ensimmäistä askelta. Suomen hallitus vastaa haasteeseen helmikuun loppuun mennessä. Asia voi kiristyessään päätyä EY-oikeuteen Luxemburgiin.

Valtiovarainministeriössä Suomen nykykäytäntöä pidetään järkevänä. Ministeriö saa tänä vuonna elv-tuloja yli kolmesataa miljoonaa euroa. Vero nostaa keskihintaisen uuden auton hintaa noin 1500 eurolla.

Uudet autot eivät kuitenkaan halpene nopeasti, jos ollenkaan. Asiantuntijat odottavat kiistan kestävän vuosia. Ministeriössä etsitään myös keinoja korottaa uusien autojen veroja muilla tavoin.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 13.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.