EU:n pandemialääkevarastoa ei Suomeen

Peruspalveluministerin varastoksi tarjoama Viitasaaren luola on osoittautunut kelvottomaksi pandemialääkevarastointiin.

Suomi lähti ennenaikaisesti tarjoamaan Viitasaarta pandemian varalle kaavaillun EU:n lääkevaraston sijoituspaikaksi. Viitasaaren luola ei sovellu lääkkeiden varastointiin.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä esitti muutama päivä sitten sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa, että varasto tulisi Viitasaarelle. Hän aikoi tarjoilla asian EU:n terveysministereiden kokouksessa Luxemburgissa huomenna.

Johtaja Tapani Melkas sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoi kuitenkin tänään, että Lääkelaitoksen selvityksen mukaan luola on epäkelpo. Toista vaihtoehtoa Suomella ei ole esittää. Näin ollen Hyssälä ilmeisesti vaikenee kokouksessa alkuperäisestä ajatuksestaan.

Tiettävästi Viitasaaren mahdollisuuksia pohti ensin hallituksen EU-ministerivaliokunnassa Hyssälän puoluetoveri, maatalousministeri Juha Korkeaoja.

Melkas muistutti, että EU:n komissio haluaa varaston sijainniltaan keskeiselle paikalle, joten senkään puolesta Suomella ei olisi suuria mahdollisuuksia.

Kaiken lisäksi monet maat vierastavat edelleen koko ajatusta varastosta, koska sen hyötyjä epäillään.

Kolme miljoonaa hoitokuuria

Halun keskusvarastoon herätti lintuinfluenssa, jonka on pelätty jossakin vaiheessa muuttuvan ihmisestä toiseen tarttuvaksi tautiaalloksi - pandemiaksi.

Varsinaista vastalääkettä kyseisen kaltaiseen pandemiaan ei ole. Varastoon koottaisiin noin kolme miljoonaa hoitokuuria lähinnä Tamiflu-viruslääkettä, jolla voidaan vain lieventää taudin oireita.

Kolme miljoonaa hoitokuuria olisi suuressa pandemiassa mitätön apu.

- Varastoa voitaisiin lähinnä käyttää kriittisissä tilanteissa, joissa yritetään sammuttaa rajallinen pienempi epidemia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.