EU-parlamentti ei halua lisää pätkäkomissaareja

Käytännössä pätkäkomissaarikielto koskisi vain Suomen komissaaripaikkaa. Pääministeri Vanhasen mukaan parlamentin päätös on vain suositus.

Euroopan parlamentti ei halua lisää pätkäkomissaareja eli Romano Prodin komissiosta jo poistuneiden tilalle tulleita komissaareja loppukauden ajaksi.

Parlamentti aikoo äänestää asiasta huomenna, ja on hyvin todennäköistä, että kaikkien isojen puolueiden ajama päätös hyväksytään.

Parlamentin ehdotuksessa päätökseksi sanotaan, että komission pitäisi pidättäytyä nimittämästä eronneiden komissaarien tilalle sijaisia. Romano Prodin komission kausi päättyy marraskuun lopussa, mutta tähän mennessä jo neljä komissaaria on joko jo lähtenyt tai ilmoittanut jättävänsä Brysselin ennenaikaisesti.

Muita töitä löytäneet komissaarit ovat Kreikan Anna Diamantopoulou, Espanjan Pedro Solbes, Ranskan Michel Barnier ja Suomen Erkki Liikanen.

Parlamentin päätös koskisi käytännössä vain Liikasta, sillä kaikille muille eronneille komissaareille on jo nimetty sijaiset.

Vanhanen: Parlamentin päätös vain suositus

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toteaa, ettei EU-parlamentissa huomenna tehtävä päätös vaikuta Suomen aikeisiin komissaarin nimityksessä.

Vanhanen huomauttaa, että päätöksen uuden komissaarin nimityksestä tekee ministerineuvosto, ja parlamentin päätös on luonteeltaan vain suositus.

Vanhasen mukaan parlamentin ratkaisu ei tullut yllätyksenä, vaan siitä oli ollut puhetta jo viime viikolla parlamentin puhemiehen Pat Coxin kanssa. Asiaa on silloin selvitetty niin, että parlamentissa tiedetään Suomen tilanne, Vanhanen kertoo.

Pääministerin mielestä on selvää, että parlamentti ei voi tehdä taannehtivaa päätöstä, joka sitoisi Suomea. Vanhanen sanoi ymmärtävänsä parlamentissa elävän huolen siitä, ettei komissio kokonaan sulaisi käteen virkakautensa loppuvaiheessa komissaarien siirtyessä muihin tehtäviin. Hän piti kuitenkin täysin selvänä, että Suomessa ei voida eikä tulla tekemään mitään muutoksia Suomen Pankin pääjohtajanimitykseen.

Vanhanen korosti, että pääjohtajanimitystä pohjustettiin ja käytiin läpi komission puheenjohtajan Romano Prodin kanssa juridisia kysymyksiä myöten.

- Asia on selvitetty juurta jaksain etukäteen, Vanhanen vakuutti.

Vanhanen myös muistutti, että ministerineuvosto pystyy torjumaan Suomen haluaman pätkäkomissaarin nimityksen vain yksimielisellä päätöksellä. Tällaista päätöstä ei tule, sillä Suomi on mukana päättämässä asiasta.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 04.05.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.