EU-tutkija arvostelee Suomen linjaa unionissa

Suomessa tänään vieraillut tunnettu EU-tutkija Peter Ludlow katsoo, että Suomi lähetti viime vuonna aiemmasta poikkeavaa viestiä EU-kumppaneilleen.

Peter Ludlow on arvostettu EU-asiantuntija, jonka erinomaiset tiedonhankintaväylät ulottuvat EU:n päätöksentekokoneiston ytimeen. Hän katsoo Suomen linjan muuttuneen.

- Viime vuonna Suomi oli välillä innokkaampi pienten maiden puolustaja kuin mitä oli tarpeen tai Suomelle eduksi.

Ludlowin mukaan Suomen käytös yllätti. Suomi taisteli niin innokkaasti pienten maiden johdossa, että Suomen perinteinen linja näytti unohtuneen.

- Aiemmin Suomi oli helppo jäsen, koska sillä ei juurikaan ollut ongelmia. Ja sitten kun ongelmia oli, kaikki kuuntelivat. Ja kaikki kuuntelivat, kun Suomella oli tärkeää sanottavaa.

Mutta viime vuonna elettiin toisin. Muut ihmettelivät perustuslakia muotoiltaessa muun muassa sitä, miten yksityiskohtaista sanaviilausta Suomi harrasti turvatakuista puhuttaessa.

- Tämä viestitti, että Suomi oli ylivarovainen. Pitikö asia ottaa esille niin yksityiskohtaisesti? Epäilen.Kyse oli ehkä näkemyksen puutteesta.

Ludlow arvelee, että Suomen EU-politiikassa on jälleen kurssimuutos meneillään.

- Viime kuukausina on näyttänyt siltä, että Suomi saattaa olla palaamassa takaisin tutulle linjalleen.

Samassa seminaarissa Ludlowin kanssa esiintynyt puhemies Paavo Lipponen ei heittäytynyt keskusteluun linjamuutoksista, vaan puhui muun muassa komission puheenjohtajan roolista ja kiinnostuksestaan tehtävään. Lipponen sanoi olevansa kiinnostunut komission puheenjohtajuudesta vain jos komission asema säilyy vahvana eikä sitä alenneta byrokratian pyörittäjäksi.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 16.02.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.