TV-Opas

Eurojackpotin miljoonavoittaja: Hämmästys kestää kuukausia

Eurojackpotissa pari kuukautta sitten 20 miljoonaa euroa voittanut pohjalaismies ei meinaa vieläkään uskoa voittoa todeksi.

- Vaikka rahat tulevat tilille kolmessa viikossa, hämmästely jatkuu kuin jälkijäristyksinä sen jälkeenkin, mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Hän muistuttaa lotossa 13 mijoonaa euroa ensi viikonloppuna tavoitteleville, että ihmetys säilyy pitkään, jos voitto osuu kohdalle.

- Ei sitä vain meinaa vieläkään uskoa, vaikka se onkin totta. Vähän väliä tulee sellainen epäuskon tunne. Sellainen olo, että ei tämä voi olla totta.

Voittaja antaa täyosumalleen yksinkertaisen reseptin.

- Napsuttelin veikkaus.fi:ssa numeroita umpimähkään miettimättä mitään syntymäpäiviä tai kengännumeroita. Kun rivi on tehty, numeroita ei kannata painaa mieleen tai jäädä tuijottelemaan. Kyllä se voitto tulee jos on tullakseen ja voittorahat löytävät oikealle tilille.

Voittaja heittää leikillään vinkin 13 miljoonan lottokierrokselle.

- Kokeilkaa numeroa 4. Ja 34. Ne ovat hyviä numeroita, osuivat minunkin voittoriviini. Ja miksei kannattaisi kokeilla vielä 14:ää ja 24:ääkin.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.