Eurojackpotista 1,8 miljoonaa euroa Helsinkiin – Perjantai-Jokerista 40 000 euroa Laihialle

Eurojackpotin parhaan tuloksen kierroksella 28 sai suomalainen, joka sai riviinsä 5+1-tuloksen.

Helsingin Herttoniemessä pelannut henkilö voitti tuloksella peräti 1,8 miljoonaa euroa.

Täysosumia ei Eurojackpotista tällä kierroksella löytynyt, joten ensi viikolla (kierros 29/2016) potissa on peräti noin 69 miljoonaa euroa.

Tarkalleen 1 844 221,60 euron arvoinen 5+1-voittorivi oli pelattu K-supermarket Hertassa Helsingin Herttoniemessä. Pelaaja ei ollut tunnistautunut pelatessaan esimerkiksi Veikkaus-kortilla, joten hänen tulee lunastaa suurvoittonsa Veikkauksen pääkonttorista Vantaalta.

Pelissä löytyi myös viisi kappaletta 5 oikein -tuloksia, joilla voitti noin 130 000 euroa. Neljä voitoista meni Saksaan ja yksi Suomeen.

Suomen voitto meni R-kioski Jokipellontie 12:sta Kouvolan Inkeroisissa pelanneelle kahden hengen porukalle. Kumpikin porukan jäsen voittaa siis noin 65 000 euroa.

Porukka oli tunnistautunut pelatessaan Veikkaus-, ajo-, Kela-, tai henkilökortilla, joten voitot saa suoraan tilille.

Eurojackpotin oikeat numerot (kierros 28/2016) ovat 12, 22, 36, 38, 50 ja tähtinumerot 2 ja 9.

Perjantai-Jokerista 40 000 euroa Laihialle

Perjantai-Jokeri paras tulos oli 6 oikein, jolla voitti 20 000 euroa.

Laihian R-kioski Tampereentie 84:ssä pelannut henkilö oli kuitenkin valinnut peliinsä Tuplauksen ja rivin viimeinen numero meni oikein, joten hän voitti tuplasumman, 40 000 euroa. Pelaaja oli tunnistautunut pelatessaan ja saa Veikkauksen kanta-asiakkaana voiton suoraan tililleen.

Perjantai-Jokerin voittorivi on 2 2 9 7 9 0 9.

Lomatonnin voittorivi on Casablanca 64. Tonnin voittoja jaettiin 27 kappaletta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.