Eurovaalien äänestysprosentti nousemassa

Eurovaalien äänestysprosentti on nousemassa huomattavasti viime europarlamenttivaaleista. Äänestysinnokkuus on kasvanut eniten pääkaupunkiseudulla.

Suomalaisista 45 prosenttia on äänestänyt ennakkoon tai aikoo käydä äänestämässä, kertoo Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaama tutkimus.

Kesäkuun alussa tehdyssä tutkimuksessa äänestysprosentti on kahdeksan prosenttiyksikköä korkeampi kuin toukokuun lopussa. Gallupin lupaama prosentti on roima verrattuna edellisten eurovaalien 31,4 prosenttiin.

Puolueista erityisesti vihreiden ja vasemmiston kannattajat ovat heränneet viime viikkojen aikana. Alueellisesti äänestysinnokkuus on kasvanut eniten pääkaupunkiseudulla, missä 59 prosenttia vastanneista aikoo osallistua vaaleihin.

Opiskelijat vaikuttavat näissä vaaleissa tutkimuksen mukaan olevan passiivisempia kuin muut äänestäjät.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 11.06.2004)

Julkkisehdokkaat eivät välttämättä kiinnosta nuoria äänestäjiä, vaan he haluaisivat europarlamenttiin asiantuntevia, nuoria edustajia, sanovat Suomen ylioppilaskuntien liitton varapuheenjohtaja Jenni Kyrönlahti ja Eurooppalaisen Suomen nuoret -järjestön puheenjohtaja Lauri Tierala.

(Huomenta Suomi 11.06.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.