Mainos

Eva-foorumissa arvosteltiin ulkopolitiikkaa

Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan keskustelufoormin mukaan Suomen ulkopoliittisen johdon pitäisi pyrkiä parantamaan suhteitaan Yhdysvaltoihin Venäjää unohtamatta.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan keskustelufoorumiin osallistunut Sitran yliasiamies ja entinen pääministeri Esko Aho varoitti, että huonoista suhteista Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä kärsivät erityisesti Suomen kaltaiset pienet maat, jotka ovat maailmantaloudesta hyvin riippuvaisia.

-Pitäisi pyytää Göran Persson konsultiksi. Ruotsin pääministeri on pitänyt käsittämättömän aktiivisesti huolta suhteista Yhdysvaltoihin, Aho opasti.

Aho sekä ministerit Jaakko Iloniemi ja Max Jakobson arvioivat, että kysymys Suomen Nato-suhteesta nousee esiin uudelleen lähimmän kymmenen vuoden sisällä.

Iloniemi piti melko varmana, että Suomi myös päätyy jäseneksi sen ajan sisällä. Jakobson totesi, ettei hänelle ole vielä selvinnyt, mitä pidetään todellisina argumentteina jäsenyyttä vastaan.

-Vaikuttaa siltä, että se on ideologinen tunnekysymys, Jakobson sanoi.

Aho oli astetta varovaisempi ja arveli, että alueella tulee tapahtumaan suuria asioita. Jäsenyys kuitenkin edellyttänee sitä, että Yhdysvallat ja Eurooppa lähenevät taas toisiaan.

-Maailman tilanne ei ole niin ruusuinen ja staattinen kuin me uskomme, Aho varoitteli.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 01.02.2005)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.