EVA: Syntyvyyden väheneminen monisyinen ongelma

Syntyvyyden väheneminen Suomessa ei ole yhteydessä lapsilisiin ja muihin tukiin, väittää elinkeinoelämän valtuuskunnan raportti. EVAn raportin mukaan aika on ajanut tasapäistävän perhepolitiikan ohi.

EVAn uusimmassa raportissa "Tuomitut vähenemään? Suomalaiset ja lisääntymisen vaikea taito" väitetään, että lisääntyminen ei riipu lapsilisien tai muiden tukien määrästä. Kysymys on paljon laaja-alaisemmasta ja vaikeammasta kokonaisuudesta.

Raportin kirjoittajan Tapio Walleniuksen mukaan mitään kaiken kattavaa syytä alhaiselle syntyvyydelle ei ole mahdollista löytää.

Hänen mukaan suomalaiset perheet ja toisaalta suomalaiset naiset eivät enää ole samankaltainen yhtenäinen ryhmä kuin takavuosina.

Kolme erilaista kohderyhmää erilaisine tarpeineen

Wallenius on löytänyt naisten elämäntavoista kolme ryhmää. Osa naisista on keskittynyt työelämässä selviytymiseen ja etenemiseen, osa taas hankkii lapsia enemmänkin ja osa yhdistelee.

Kohderyhmien eriytyminen vaikeuttaa raportin mukaan syntyvyyden lisäämiseen sopivien keinojen ja tukimuotojen löytymistä. Perinteiset perhepoliittiset tuet ja palvelut eivät houkuttele äitiyteen.

Uranaisten kohdalla raha ei välttämättä ratkaise, kun taas kotiäideille se saattaa olla merkittävä tekijä kun pohditaan lasten hankkimista.

Tasapäistävän perhepolitiikan aika on ohi
Walleniuksen mukaan tasapäistävän perhepolitiikan aika on ohitse, mikäli syntyvyyttä todella halutaan lisätä.

Suomalaisella yhteiskunnalla on EVAn mukaan käsissään ongelmavyyhti, jonka selvittäminen edellyttää asennemuutoksia ay-liikkeeltä, elinkeinoelämältä ja ennen kaikkea yksilöiltä, miehiltä ja naisilta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.