Eveliina Lappalaisen surman käsittely alkoi KKO:ssa

Imatralaisen koululaisen Eveliina Lappalaisen surman käsittely alkoi tänään korkeimmassa oikeudessa (KKO) Helsingissä.

Aamupäivällä kuultiin surmasta tuomittua 18-vuotiasta Otto Martikaista. Lisäksi ääneen ehti yksi todistajista, oikeuslääkäri.

Oikeudessa puitiin sitä, mitä surmailtana tarkkaan ottaen tapahtui. Tavoitteena oli selvittää Martikaisen motiivi verityöhön. Martikaisen muistikuvat olivat vaihtelevia. Hän muisti joitakin tapahtumia, kun taas toisista vaiheista hänellä ei ole muistikuvia.

Martikaisen kertomus illan tapahtumista oli KKO:ssa hovioikeuden tapaan suppeampi kuin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Kertomuksessa oli myös ristiriitoja aiempiin lausuntoihin nähden.

Iltapäivällä KKO:ssa kuultiin todistajina kahta poliisia.

Surmasta aikaa yli kolme vuotta

- 14.11.2000: Tanssitunniltaan kotiin pyöräillyt imatralaistyttö Eveliina Lappalainen, 14, surmataan.

- 15.11.2000: Lappalaisen isä löytää ruumiin Imatrankosken urheilukentän luota ojasta.

- 12.2.2001: Surman tutkintavastuu siirtyy keskusrikospoliisin pääosastolle Helsinkiin.

- 8.1.2002: Poliisi pidättää imatralaisen 16-vuotiaan Otto Martikaisen Lappalaisen taposta epäiltynä. Poika on saapunut poliisin kuultavaksi ja myöntänyt alustavasti tekonsa.

- 9.1.2002: Otto Martikainen määrätään vangittavaksi.

- 19.6.2002: Imatran käräjäoikeus tuomitsee Martikaisen seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Martikaisen katsotaan surmanneen Lappalaisen kuristamalla ja hukuttamalla tämän ojaan. Käräjäoikeuden tuomio annetaan nuorena henkilönä tehdystä taposta. Eveliina Lappalaisen omaiset valittavat päätöksestä hovioikeuteen.

- 30.12.2002: Kouvolan hovioikeus tuomitsee Martikaisen nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Vankeusrangaistus pitenee kahdella vuodella yhdeksäksi vuodeksi.

- 3.7.2003: Martikainen saa korkeimmalta oikeudelta valitusluvan. Hän hakee murhatuomion lievennystä.

- 29.1.2004: Eveliina Lappalaisen surma käsitellään korkeimmassa oikeudessa. Oikeudessa kuullaan Martikaista sekä kolmea todistajaa: oikeuslääkäriä ja kahta poliisia. Korkein oikeus antaa ratkaisunsa myöhemmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.