Evijärven surmasta syytetty kiisti tapposyytteen

Evijärvellä surmatun 16-vuotiaan jepualaistytön surmaoikeudenkäynti on alkanut Kauhavan käräjäoikeudessa. Taposta syytetään uhrin samanikäistä luokkakaveria.

Poika kiisti oikeudessa saamansa tapposyytteen, mutta myönsi syyllisyytensä törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.

Raaka surma tapahtui marraskuun lopulla Evijärven nuorisoseuran diskoillassa. Nuoret olivat siirtyneet illan aikana tanssipaikan lähistöllä olevan varastorakennuksen taakse, jossa heille syytetyn kertoman mukaan tuli seurusteluun liittyvää erimielisyyttä.

Tämän seurauksena poika löi tyttöä nyrkillä kasvoihin, jolloin tyttö kaatui selälleen ojaan. Poika jatkoi ojassa maanneen tytön pahoinpitelyä potkimalla häntä voimakkaasti useita kertoja pään ja kaulan alueelle. Poika poistui paikalta jättäen tytön makaamaan ojaan vertavuotavana ja tajuttomana.

Lapuan kihlakunnansyyttäjä Tapio Peltokangas vaati pojalle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä taposta. Syyttäjän mukaan pojan oli täytynyt ymmärtää, että tyttö varsin todennäköisesti kuolisi väkivallan seurauksena.

Tyttö menehtyi aivoruhjeisiin. Syyttäjän toissijaisena rangaistusvaatimuksena oli nuorena henkilönä tehty törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus. Syyttäjän mukaan teko oli erityisen raaka ja julma, koska väkivalta kohdistui puolustuskyvyttömään ja tajuntansa menettäneeseen uhriin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.