Evira ei rajoittaisi jogurtin syöntiä myrkkykohun takia

Evira toppuuttelee asetaldehydistä noussutta kohua. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ei katso tarpeelliseksi ohjeistaa kuluttajia välttämään hapatettujen maitotuotteiden tai hedelmien syöntiä asetaldehydin takia.

-Kukaan ei kiistä asetaldehydin vaarallisuutta, mutta sen vaikutuksia elimistössä on tähän asti tutkittu lähinnä alkoholin suurkulutuksen yhteydessä, sanoo ylitarkastaja Ulla Karlström Evirasta.

Kaleva ja Turun Sanomat uutisoivat eilen professori Mikko Salaspuron tutkimustuloksia, joiden mukaan esimerkiksi jogurtti sisältää vaarallisia määriä asetaldehydiä.

Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut asetaldehydin syöpää aiheuttavaksi aineeksi korkeimpaan riskiluokkaan tupakan ja asbestin rinnalle.

-Tutkimustietoa siitä, miten asetaldehydi käyttäytyy elimistössä silloin kun sitä tulee pieninä määrinä ja muiden ruoka-aineiden mukana, ei ole. Jo se, että ruoka sisältää asetaldehydiä on suhteellisen uutta tietoa, sanoo Karlström.

-Uusi tieto koskee lähinnä hedelmiä ja maitotuotteita, siis tuotteita, jotka kuuluvat normaaliin monipuoliseen ruokavalioon.

Evirassa ollaan sitä mieltä, että näitä kannattaa ja pitää pitää ruokavaliossa, eikä lähteä rajoittamaan suin päin.

-Tässä on nyt aika paljon turhaakin pelkoa, rauhoittelee Eviran Ulla Karlström.

Evira aloittaa omia tutkimushankkeita aiheesta, ja lisäksi se seuraa tarkasti muualla tehtävää tutkimusta. Vasta, kun tietoa on riittävästi kasassa, on odotettavissa jonkinlaisia päätöksiä.

-Toivotaan, että tästä saataisiin Euroopassa aikaan yhteisiä suosituksia. Nämä tuotteet ovat sellaisia, mitä on joka puolella maailmaa aina syöty. Niillä on pitkä käyttöhistoria.

Ylitarkastaja Karlström nostaa esimerkiksi nitraatit, joita on kasviksissa. Nitraatti on haitallinen aine, mutta kokonaisuutta tarkasteltaessa on havaittu, että kasvisten sisältämien nitraattien aiheuttamat haitat ovat pienempiä kuin kasvisten syömisen tuomat hyödyt. Asetaldehydikysymys on perusluonteeltaan samantyyppinen.

Eviran vinkki onkin syödä monipuolisesti, sillä maailmassa ei ole olemassakaan tuotetta, jota voisi surutta suurkuluttaa.

-Terveellinen ja turvallinen ruokavalio syntyy nimenomaan monipuolisuudesta, kiteyttää ylitarkastaja Karlström.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.