Ex-lahkolaiset kertovat: Jatkuvasti joku valvoo tekemisiäni

Inkeri Rannilan opinnäytetyö Diakonia ammattikorkeakouluun on herättänyt laajaa kiinnostusta mediassa. Rannila on haastatellut tutkimukseensa 22:ta suomalaisesta uskonlahkosta eronnutta henkilöä. Rannilla itse ei halua kertoa mistä uskonlahkosta on kyse. Kirjoituksista löytyy kuitenkin useita yhtäläisyyksiä Tapani Koivuniemen johtamaan uskonyhteisöön.

Inkeri Rannilan opinnäytetutkimuksessa uskonnollisesta lahkosta irrottautuneet saivat kertoa omista kokemuksistaan kirjoitelmissa. Rannilan tavoitteena oli, että tutkimukseen osallistuneet saivat kertoa kokemuksistaan avoimesti, ilman tutkijan tulkintaa.

Monet tutkimukseen osallistuneet kertovat tunteneensa olonsa lämpimästi tervetulleiksi lahkoon, mutta aikaa myöten toiminnasta katosi ilo. Useat kokivat, että bisnes nousi uskontoa tärkeämmäksi asiaksi ja opetusten ja työolojen kyseenalaistaminen oli mahdotonta ja ei-toivottua. Moni kärsi myös psyykkisistä ongelmista lahkossa ollessaan ja sieltä lähdettyään.

Seuraavassa otteita lahkosta irrottautuneiden kirjoitelmista.

Naiseudesta

"Ykkösjoukkueessa opetettiin, että vaimon tulee olla miehelle alamainen ja totella kaikessa. Myös johtajan vaimoa käytettiin esimerkkinä, kuinka hän tekee kotona kaikki kotityöt. Otin tämän itse vakavasti ja yritin selviytyä kiireisestä elämästämme tekemällä lähes kaikki kotityöt, vaikka kävin töissä. Elämä oli stressaavaa ja se näkyi terveydessäni. Atooppinen ihoni oli tosi huonossa kunnossa."

"Naiset olivat hirveän hillittyjä, rauhallisia ja puhuivat hiljaa. Näytti siltä, että piti pukeutua hameeseen, lyhyeen sellaiseen. Minusta tuntui siltä, että minun piti olla sellainen kuin ne muut naiset."

"Samaan aikaan vaimolla tuli seinä vastaan naisten touhuissa. Häneltä vaadittiin kaiken maailman piireissä käymistä sairaan lapsen kanssa, issiaksen kanssa, yliväsyneenä ym.ym. Kun hän sitten ei mennyt, joka paikkaan, tuomio oli selvä. Hän ei ole kunnolla sitoutunut."

"Pyhästä suunannosta"

"Pahimpia aikoja elin mielenterveyteni kannalta silloin, kun johtaja lanseerasi nk. "pyhän suunannon". En voinut alkuun sulattaa sitä ollenkaan. Minua yökötti nähdä, mitä jotkut Ykkösjoukkueen jäsenet tekivät keskenään. Olin nuori äiti ja leikkipuistossa ajattelin, että kannoin hirvittävää salaisuutta sisälläni."

"Varmaan eniten ahdistusta aiheutti miesten ja naisten välinen suutelu ja hyväily. Noissa illoissa oli tapana varsin avoimesti olla intiimissä kontaktissa muun kuin oman puolison kanssa. --- Muutamalla veljellä oli tapana suudella minuakin toisinaan. Toisaalta tunsin tästä jonkinlaista onnistumista ja ylpeyttä, mutta sisimmässäni tiesin, ettei se voinut olla oikein. Suutelusta tuli aina jonkinlainen morkkis, likainen, ällöttävä ja hyväksikäytetty olo."

Laihduttamisesta

"Painoindeksi-ajattelun myötä ajauduin voimakkaaseen sisäiseen ristiriitaan, sillä en terveydenhuollon ammattilaisena voinut sitä hyväksyä. Tilanne paheni kuukautiskierron lakattua, kun painoni oli laskenut 49 kg:hen. Tiedostamaton ratkaisuni oli psykoosi, johon ajauduin keväällä 2007."

"Julkiset painonseurannat olivat alas painavia, eivätkä nostavia. Koko elämänsä painon kanssa taistellut ihminen ei kaipaa julkista tuomiota, koko seurakunnan kyselyjä painonpudotuksen edistymisestä, kehotuksia vain tehdä päätös, eikä julkisia seurantoja."

"Tästä alkoi uuvuttava opetusralli läskistä ja takana olevista riivaajista. Näissä puheissa johtaja käytti entistäkin ala-arvoisempaa kieltä. Hän saattoi vitsailla "eräillä on enemmän läskiä kuin ihmistä". Joidenkin ihmisten poistuttua kuviosta hän totesi "Läskit lähtevät, tavalla tai toisella.""

Pahasta olosta

"Yhteisössä opetettiin, että masennus on syntiä. Yritin tehdä parannusta ja siinä epäonnistuttuani masennukseni syveni. Masennusjaksoni aikana minulla oli paljon itsetuhoisia ajatuksia."

"Ylistyshetkissä tunsin usein Jumalan läsnäolon. Toisaalta "pahojen henkien" ajamiset olivat hyvin ahdistavia kokemuksia. Ahdistus jäi usein "möykkynä" sisälleni, mutta uskoin, että se helpottaa ajan kanssa."

"Meillä ei ollut läheisyyttä sukulaisten kanssa, ei mitään omia juttujamme joita ei koko yhteisö tietäisi. Olimme kasvattaneet lapsemme yhteisöläisittäin tukkapöllyn ja hengellisen sodankäynnin avulla. Olin väsynyt ja identiteettikriisin repimä nainen ja äiti, joka ei jaksanut keskittyä lapsiin - ei ollut sitä koskaan oppinutkaan."

"Ei ole aikaa iloita ja riemuita, kun jatkuvasti joku valvoo kaikkia tekemisiä. Voisi väittää, ettei ole mitään järkeä, kun kaikki sanomisesi päätyvät välittömästi seurakunnan johtajan tietoisuuteen."

Työstä yhtiössä

"Vuoden 2000 jälkeen toiminta alkoi muuttua yhä enemmän bisnes-keskeiseksi. Siinä missä alkuvuosina rukoiltiin uskoon tulleita, vuoden 200 jälkeen alettiin rukoilla kauppoja Johtajan yhtiölle."

"Jossain vaiheessa pääsin myös itse yhtiöön töihin. Käytin työhöni hyvin paljon aikaa, ja kaikki työstäni laskutettavat tuotot tilitettiin luonnollisesti yhtiön tilille. Sain vastineeksi hyvin pienen murto-osan kuukausipalkkana."

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.