Ex-maatalousministeri maitotuista: Suomi ei osannut perustella

Entinen maatalousministeri, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) ihmettelee, onko Suomi toimittanut oikeita tietoja Eu-komissiolle maidontuottajien tilanteesta. Tänään selvisi, että Suomi ei saisi EU-korvauksia Venäjä-pakotteista. 

– Kustannustasoerot pitää komissiolle osoittaa. 

Anttila epäilee epäonnistumisen syyksi myös maa-ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok) kokemattomuutta. 

– Tässä näkyy, että ministeri on aloittanut ennen juhannusta ministeritehtävässä. Näiden asioiden hoitamisessa ensimmäinen asia on se, että me olisimme pystyneet perustelemaan paremmin, miksi Suomessa maidon hinta on 40 senttiä litralta, kun se on Baltian maissa 22 - 25 senttiä. Se johtuu siitä, että meillä kustannustasossa selkeä ero, esimerkiksi yleisessä kustannustasossa 30 - 40 prosenttia. 

– Nämä pitää kantaa sinne komission pöytään perusteluksi siitä, että miksi ei voi verrata Suomen ja Baltian maiden maidon hintaa ja tehdä siitä johtopäätöksiä, ettei täällä ole menetetty. 

Anttila muistuttaa, että maidontuottajien lasku kasvaa koko ajan Venäjä-pakotteiden pitkittyessä. 

– Tähän mennessä maidontuottajat ovat menettäneet Suomessa 200 miljoonaa euroa ja joka päivä menetykset kasvavat ja pelkäänpä pahaa, että ensi vuonna ollaan vielä alhaisemmalla tuottajahintatasolla, kun tämä jatkuu. 

 

 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.