Fagernäs: Huono hintakehitys syönyt palkankorotusvaran

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan mukaan palkansaajapuolella haarukoidut 2-3 prosentin palkankorotukset ovat ehdottomasti liikaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäsin mukaan palkankorotusvaraa on hyvin niukalti, sillä hintakehitys Suomen päävientialoilla elektroniikassa ja paperissa on takkuillut.

- Firmoihin ei tule niin paljon rahaa sisään kuin aikaisemmin johtuen tästä hintakehityksestä. Tuottavuus on noussut, ja se on toki iloinen asia, mutta sen on syönyt tavattoman huono hintakehitys, Fagernäs sanoi Ylen TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa.

Fagernäs ei halunnut tarkemmin ottaa kantaa siihen, mikä olisi palkkaratkaisun sopiva mitoitus. Palkankorotusvara joka tapauksessa vaihtelee suuresti toimialoittain.

Fagernäs toisti EK:n näkemyksen, ettei veronkevennyksiä pitäisi kytkeä sopimusneuvotteluihin.

- Se on hallituksen kytkentä. En pidä sitä toivottavana, vaan veronalennus on tarpeen joka tapauksessa - silloinkin, jos tulopoliittista ratkaisua ei synny.

Hän piti ennemmin mahdollisena kuin todennäköisenä, että meneillään oleva tuloneuvottelujen edellytysten selvittelyvaihe jatkuu itse neuvottelukierroksella. Keskitetyllä ratkaisuilla voidaan saada hyvä tulos, mutta liittokierroskaan ei välttämättä tietäisi laajaa lakkoiluja, "mutta tietenkin niitä riskejä on historiassa ollut".

Mahdollisten tuloneuvottelujen isosta kiistakysymyksestä muutosturvasta ei Fagernäsin mukaan palkansaajapuolellakaan näytä vielä olevan selvää käsitystä siitä, mitä tavoitellaan. Työnantajan silmiin turvan oleellinen kiristys nostaisi työllistämiskynnystä.

Fagernäs torjui "sakon kaltaiset maksut" sellaisessakin tilanteessa, että voittoa tuottava firma siirtää tuotantonsa muuhun maahan paremman voiton toivossa. Tämmöinen yleissääntö koituisi hidasteeksi ja esteeksi jokaiselle työnantajalle, joka harkitsee uuden työvoiman palkkaamista.

Fagernäs muistutti, että ensi vuodelle povattu enimmillään 3,5 prosentin suhdannehuippu on historiallisesti katsoen hyvin matala.

- Se ei korjaa tätä työllisyystilannetta sellaisenaan. Tarvitaan muita toimenpiteitä.

Fagernäs kiitti mm. tuporatkaisuilla rakennetun hyvinvointivaltion tarjoavan turvaverkon silloin, kun taloudellinen kehitys on heikko. Yritystenkin on pidemmällä aikavälillä helpompi elää hyvinvointivaltiossa kuin villissä kapitalismissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.