Finnair: Heathrow pyytänyt lentoyhtiöitä karsimaan lentoja

Britannian lumisade vaikuttaa ainakin muutamiin lentoihin Suomessakin. Finnairin viestintäpäällikkö Päivyt Tallqvist kertoo, että kaikkia lentoyhtiöitä on pyydetty vähentämään 30 prosenttia lentoja Lontoon Heathrow'n kentälle. Finnairin yksi edestakainen lento on tältä päivältä peruttu ja yksi lento lähtee myöhässä.

Maailman vilkkaimpiin lukeutuva Heathrow'n lentokenttä on perunut liki kolmanneksen lennoistaan lumisateen ja mahdollisen jäätävän sumun vuoksi. Lunta on ennakoitu tulevan jopa kymmenen senttiä. Lentoaikatauluihin tulleet muutokset voivat vaikuttaa jopa 400 lentoon.

Myös Lontoon Luton on varoittanut matkustajia siitä, että saapuvia ja lähteviä lentoja voi myöhästyä tai peruuntua sään vuoksi. Sen sijaan esimerkiksi Standsted on arvioinut operoivansa normaalisti päivän aikana.

Finavian mukaan tilanne ei ole näkynyt merkittävästi Helsinki-Vantaan lentoaseman lennoissa. Lähtevistä lennoista oli aamun tietojen mukaan peruttu lisäksi British Airwaysin lento alkuillalta.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.