Finnair ja Ilmailualan Unioni napit vastakkain

Ilmailualan Unioni pohtii tänään uusia toimia kiistassa, joka koskee Finnairin käyttämän maapalveluyhtiön työehtoja. Liitto on pyytänyt Finnairilta selvitystä siitä, miten lentoyhtiö aikoo huolehtia, että sen käyttämä maapalveluyhtiö RTG Ground Handling noudattaa jatkossa työehtosopimuksia.

IAU:n hallitus arvioi tänään, ovatko Finnairin antamat vastaukset riittäviä. Myös työtaistelutoimet ovat mahdollisia.

- RTG on toiminut alalla kahdeksan vuotta ja meillä on ollut jatkuvasti epäselvyyksiä yhtiön kanssa, selvittää IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari MTV:n Huomenta Suomessa.

"RTG työntekijöiden kukkarolla"

Epäselvyydet ovat alkaneet viime aikoina kiristyä Finnairin oman taloudellisen tilanteen kiristyttyä.

- RTG on jatkuvasti hakenut kuuden prosentin liikevoittoa. Nyt kun Finnair tekee 200 miljoonaa euroa tappiota ja RTG haluaa edelleen sen kuusi prosenttia liikevoittoa, niin tilanne on kärjistynyt siihen, että Finnair ei halua maksaa ja RTG on työntekijöiden kukkarolla.

Haapasaarin kertoo, että RTG on järjestellyt 31 henkilön manageri-systeemin.

- Heillä ei ole työaikoja, heistä ei pidetä työaikakirjanpitoa ja samaan aikaan muu henkilöstö on lomautettu. Tämä lomautuskorvaus tai työttömyyskorvaus mitä muut saa ikään kuin siirtyy RTG:n pussiin, koska siellä toimitaan epärehellisesti eli tämä on epätervettä yrittäjyyttä.

"Joustavuus tuo säästöä"

Finnairin talousviestintäjohtaja Taneli Hassisen mukaan ongelmat ovat normaaleja ulkoistamisessa.

- Tässä on tulkintaerimielisyyttä, ja välimiesoikeus on tehnyt päätöksen ja RTG on laittamassa asioita kuntoon.

Finnairilla on tällä hetkellä kolmen vuoden sopimus Baronan kanssa.

- Vuosien aikana puhutaan kymmenien miljoonien säästöistä joustavuudessa. Nyt Finnair maksaa vaan siitä työstä, jonka se tarvitsee palvellakseen asiakkaita. Joustavuus tulee siitä, että lentoliikenne on hyvin syklistä ja Barona isompana yhtiönä kuin Northport pystyy tarjoamaan myös muuta työtä.

Kiistassa kyse arvovallasta?

Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Haapasaari ei käsitä mistä säästöt tulevat, kun kerta molemmissa yhtiöissä on käytössä sama työehtosopimus.

- Tästä on tullut Finnairille erittäin suuri arvovaltakysymys. Finnair on kriisiyhtiö, jossa yksi toimitusjohtaja on lähdössä ja toinen tulossa.

- Kukaan ei halua ottaa Baronasta vastuuta tällä hetkellä, kukaan ei ole idean isä - Se joka siihen ilmoittautuu, niin voi olla, ettei hän uuden toimitusjohtajan mielestä kuuluu Finnairiin.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies on harkinnut ulkopuolisen selvityshenkilön asettamista kiistojen selvittämiseksi. Osapuolet toivottavat ulkopuolisen selvittäjän tervetulleeksi.

- Ulkopuolista selvitystä tarvitaan. Meidän välit eivät ole ihan parhaat, kuten tässä näkyy, mutta kyllä siellä joidenkin kanssa vielä pystyy neuvottelemaan, IAU:n Haapasaari toteaa.

- Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että tehdään ulkopuolinen selvitys. Muillakin lentoyhtiöillä on ollut ongelmia, mutta niistä ei uutisoida, Finnairin Hassinen vastaa.

Katso Finnairin talousviestintäjohtaja Taneli Hassisen ja Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaaren haastattelu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.