Finnair järkyttyi: Koko liikenne keskeytyy, jos tukilakko tulee

Finnair kertoi keskeyttävänsä liikennöintinsä kokonaan, jos tiistaiksi kaavaillut ilmailualan tukilakot toteutuvat.

Tukilakkoja kaavaillaan Finnairin ateriapalveluista vastaavan LSG Sky Chefsin sopimussotkujen vuoksi. LSG:n henkilöstö vastustaa yhtiön siirtämistä palvelualojen työnantajaliitosta matkailu- ja ravintola-alan työnantajaliittoon.

– Olemme pettyneitä ja järkyttyneitä, että ilmailuala suunnittelee tukilakkoja vain minuutteja sen jälkeen, kun kättelimme työsovun syntymistä Finnairin tulevaisuuden pelastamiseksi, toimitusjohtaja Pekka Vauramo kertoo yhtiön tiedotteessa.

Vauramon mukaan ehdotus tukilakoista iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.

– Tällainen toiminta laittaa Suomen keskitetyn työehtosopimuksen erittäin outoon valoon. En usko, että tämä on eduksi myöskään Ilmailualan unionin (IAU) ja Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen (SLSY) jäsenille.

Finnair toivoo, että asiassa päästään pikaiseen ratkaisuun.

– Toivomme, että liitot ymmärtävät, kuinka elintärkeää on, että Finnair voi jatkaa liiketoimintaansa häiriöttä, Vauramo päättää. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.