Finnair otti neuvotteluihinsa lisäajan

Finnair kertoo sopineensa lisäajasta neuvotteluissa lentäjien kanssa.

Osapuolet pyrkivät sopimaan 17 miljoonan euron säästöistä. Säästöneuvottelujen takaraja oli tänään.  

Finnair kertoi vielä aamulla, että neuvotteluissa oli edetty. Lopputuloksesta luvattiin kertoa tämän päivän aikana.  

Finnairin mukaan osapuolilla on halua yrittää päästä lähemmäs säästötavoitteen mukaista ratkaisua, joten neuvotteluille on päätetty ottaa lisäaika.

– Ratkaisua on haettu pääasiassa palkkausjärjestelmään ja tehokkuuteen liittyvistä elementeistä. Lähentymisestä huolimatta emme ole neuvotteluissa vielä löytäneet 17 miljoonan euron säästötavoitteen mukaista ratkaisua. Halusimme antaa neuvotteluille lisäaikaa, koska edistymistä on tapahtunut ja toivomme, että ratkaisu on vielä saavutettavissa. Mikäli säästöt saavutettaisiin, olisimme valmiit tarjoamaan lentäjille jopa kahden vuoden irtisanomissuojaa, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho.

Finnair on luvannut kertoa tässä kuussa myös valmistelemistaan säästötoimista matkustamohenkilökunnan kanssa.   

Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen SLSY:n puheenjohtaja Thelma Åkers kertoo, ettei yhdistyksellä ole säästöjen valmistelusta uutta tietoa.  

Viime kuussa yt-neuvotteluissa matkustamohenkilökunnan kanssa ei löydetty keinoja irtisanomisten ja ulkoistusten välttämiseksi.    


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.