Finnair tarjoaa nyt työntekijöilleen kahden vuoden irtisanomissuojaa

Kansallinen lentoyhtiö Finnair on MTV3:n saamien tietojen mukaan tarjoamassa työntekijöilleen kahden vuoden irtisanomissuojaa, jos osapuolet pääsevät sopimukseen yhtiön säästöohjelmasta.

Asia on ollut Finnairin luottamusmiestapaamisen käsittelyssä iltapäivällä. Kyseessä on tarjous, jolla Finnair voisi olla mukana tällä viikolla ratkeavaa työllisyys- ja kasvusopimusta. Sen ehto on, että osapuolet pääsevät sopimukseen yhtiön 60 miljoonan säästöohjelmasta ja sen aikatauluista toiminnan ja työpaikkojen turvaamiseksi.

Finnair sitoutuu antamaan määräaikaisen kahden vuoden irtisanomissuojan sopimuksiin sitoutuneiden henkilöstöjärjestöjen edustamille henkilöstöryhmille. Jos säästösopimusta ei synny, niin työehtosopimukset olisi irtisanottavissa sovitun ajan päästä.

Finnair uskoo, ettei sillä ole enää edessä suuria rakenteellisia muutostarpeita. Yhtiön johdon mukaan kahden vuoden irtisanomissuoja on näinä aikoina "iso lupaus".

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.