Finnairin lakko jatkuu

Finnairin kotimaan lentoliikenne on tänään edelleen pysähdyksissä SAK:laisen Ilmailualan Unionin IAU:n jäsenten mielenilmauslakon vuoksi.

Vasta illan aikana Finnairin on määrä lentää joitakin kotimaan reittejä. Huomisaamuna päättyvä työnseisaus saattaa viivästyttää myös loma- ja kaukoliikenteen lentoja. Euroopan pääreiteillä on peruttu yli 20 lentoa. Loput pyritään Finnairin mukaan kuitenkin lentämään mahdollisimman normaalisti.

Eilen aamupäivällä alkanut, noin 3000:ta IAU:n jäsentä koskeva mielenilmaus on vastalause Finnairin henkilöstöpolitiikalle. IAU:n ammattiosastot vaativat muutosta mittaviin irtisanomisuhkiin, koska yhtiö samalla suunnittelee uusia konehankintoja. Tyytymättömyyttä herättää IAU:n mukaan myös toimintojen ulkoistaminen ja työnantajien haluttomuus neuvotella ongelmista.

Finnair ja sitä työnantajana edustava Palvelualojen toimialaliitto pitävät IAU:n ammattiosastojen toimia kohtuuttomina. Työnantaja on ilmoittanut haastavansa lakkoilevat järjestöt välimiesoikeuteen laittomasta lakosta.
Muut Suomen sisäisiä lentoja lentävät yhtiöt aikovat lentää normaalisti. Sekä Flying Finn -yhtiö että ruotsalainen Golden Air -lentoyhtiö pyrkivät noudattamaan normaaleja aikataulujaan. Lakko ei vaikuta myöskään SAS:n ja Air Botnian ulkomaanlentoihin. Työnseisaus päättyy klo 06 torstaiaamuna.

IAU:ssa pidetään mahdollisina myös uusia painostustoimia, mikäli yhtiön henkilöstöpolitiikkaan ei saada sen haluamaa parannusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.