Flunssa-aalto reilusti myöhässä

Influenssa-aalto on tänä talvena reilusti myöhässä. Asiantuntijat veikkaavat, että huippu saavutetaan vasta parin viikon päästä.

Helsingissä sijaitsevan sotilassairaala Tilkan kokemusten mukaan tauti on tällä kertaa hyvin lievä, kuume talttuu hyvällä tuurilla jopa kahdessa päivässä.

- Puolitoista viikkoa sitten todettiin ensimmäinen a-influenssavirus tässä talossa. Nyt potilaita tulee tasaisesti koko ajan vähän, mutta mitään massiivista tulvaa ei ole, sanoo johtajalääkäri, lääkintäeversti Seppo Savolainen.

Influenssa saapuu ensimmäisenä varuskuntiin. Tähän mennessä sitä on tavattu etelästä ainakin Parolan, Säkylän ja Santahaminan varuskunnista.
Varuskuntien ulkopuolella on vielä hiljaista, ja ainakaan etelän hiihtolomalaisten suunnitelmia epidemia ei ehtine pilaamaan.

Influenssa-aalto jyllää yleensä kolmisen viikkoa. Vaikka aaltoa vielä odotellaan, tavallisia nuhakuumeita on jo liikkeellä normaali määrä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.