Mainos

Fortumille pysyvä lupa hyödyntää hevosen kuivikelantaa

Fortum on saanut vakituisen ympäristöluvan hevosen kuivikelannan hyödyntämiselle Järvenpään voimalaitoksella. Kyseessä on merkittävä askel hevosenlannan hyötykäytössä ja tallien lantaongelman ratkaisussa Suomessa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.  

Kuivikelantaa on poltettu Järvenpäässä viime kesästä lähtien koetoimintaluvalla. Siitä on tuotettu yhteensä jo noin seitsemän gigawattituntia energiaa, mikä vastaa noin 350 omakotitalon vuotuista lämmön tarvetta.

– Hevosen kuivikelannan käyttäminen voimalaitosten polttoaineena on hyvä esimerkki kiertotaloudesta, jossa materiaalit kiertävät ja tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla, kertoo konseptista vastaava Anssi Paalanen tiedotteessa. 

Horse Power -palvelu on osa Fortumin biopolttoaineiden kehitystyötä. Yhtiö kertoo selvittävänsä mahdollisuuksia laajentaa sen tarjontaa myös muualle Suomeen ja Eurooppaan.

Suomessa hevosia on noin 77 000.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.