Fortumin Porvoon tuotantolaitoksilla tulipalo

Fortumin Porvoon tuotantolaitoksilla viime yönä syttyneen tulipalon vahinkojen arvellaan nousevan useisiin satoihin tuhansiin.

Energiayhtiö Fortumin Porvoon tuotantolaitoksilla syttyi viime yönä tulipalo. Palossa ei loukkaantunut ketään, mutta aineellisten vahinkojen arvellaan kohoavan satoihin tuhansiin markkoihin. Vaurioitunut tuotantolinja saataneen käyttöön aikaisintaan alkuviikosta.

Tulipalo syttyi tuotantolinjalla kaksi aamuyöllä kello yhden maissa, kun putkesta ulosvuotanut kuuma raskas polttoöljy syttyi tuleen.

Tilanne alkoi jo eilen illalla noin kello 23, jolloin dieselin valmistusyksikön putkilinjasta vuoti ulos dieselöljyä, mikä levitti tehtaan lähiympäristöön poikkeuksellisen voimakasta hajua. Dieselöljyn vuoto puolestaan aiheutti ketjureaktiona toisen linjan vuodon pari tuntia myöhemmin tämän päivän puolella, ja tämän seurauksena raskas polttoöljy syttyi tuleen.

Tuotantolinja poissa käytöstä

Fortumin tehdaspalokunnan vuoropäällikkö Tapio Tamminen luonnehti lauantain paloa suureksi, jonka sammuttaminen kesti kaikkiaan kaksi tuntia. Palon seurauksena dieseltuotteita, bensiiniä ja raskasta polttoöljyä valmistava tuotantolinja kaksi pysäytettiin.

Sen sijaan tuotantolinjat yksi ja kolme toimivat normaalisti. Paloa oli tehdaspalokunnan lisäksi sammuttamassa yksiköitä Porvoon kaupungin palolaitokselta.

Palon aiheuttamien vahinkojen arvioiminen alkaa tänään, jolloin myös niiden todellinen suuruus paljastuu. Lisäksi kartoitetaan palon tuotantolinjalle aiheuttamat vauriot.

-Alueella on paljon öljyä, joka meidän täytyy ensin pestä pois, Tamminen kertoi.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.